Uutiset

Karvaita opetuksia alkoholista

Nykynuorten alkoholinkäytön opetteluolosuhteet ovat ihan toiset kuin 1970-luvulla, kun kävimme poikien kanssa hakemassa maistiaisia kolmen tähden Corollalla Kurikan Alkosta. Voi että oli pahaa. Alkoholiongelmani oli valmis: litku oli hirvittävän makuista. Miten koskaan kukaan saattoi juoda puolimakeaa mustaherukkaviiniä humalaan asti?

Kaikki on nykyään niin paljon helpompaa. Nykyään mussukat saavat ensimaistinsa usein isän tai äidin punkkupullosta: tammitynnyrissä muhinutta kuivaa espanjalaista. Helppoa, mutta niin tylsää.

Voi viinasta ammentaa karvasta oppiakin. Kun on kerran kännissä töpännyt oikein raskaasti, sitä kauheutta ei suin surminkaan halua enää kokea uudestaan. Näitä arvokkaita ja armottomia opetuksia jää vaille, jos ei koskaan tartu pulloon.

Mikä muu saa vannomaan, ”ei koskaan enää” kuin kunnon kanuuna, pahalaatuinen morkkis tai hirveä häpeä?

Väitän, että alkoholi itse on aikaansaanut enemmän raittiuslupauksia kuin kaiken maailman raittiustädit ja -sedät yhteensä.

Valitettavasti vain monen muisti tuntuu olevan niin huono, että opetukset unohtuvat aina uudestaan ja uudestaan.

Parasta on, jos ei tarvitse maistaa edes ensimmäistä kertaa. Seuraava raittiuden aste on se, että asianomainen on kerran maistanut, mutta todettuaan juoman pahanmakuiseksi, jää ensimmäinen kerta viimeiseksi.

Valistus on hyvästä, jos se jakaa asiallista tietoa alkoholin eittämättömistä haitoista. Metsään kuitenkin mennään, jos sävy on paapova ja jos lapsukaiset pääsevät keskenään hihittämään valistajan hölmöyden kustannuksella.

Viimeisimmän ansiokkaan puheenvuoron esitti psykologian professori Lea Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta. Hän ei uhkaile, maalaile eikä hurskastele, vaan esittää kylmiä tutkimuksiin nojaavia tosiasioita.

Pulkkisen tutkimuksen mukaan lapsena eli 13-vuotiaana tai nuorempana aloitettu alkoholinkäyttö lisää merkittävästi ongelmakäytön riskiä aikuisena. Minkä nuorena hörppii sen vanhana ryyppää.

Viinassa on pirullisinta sen salakavaluus. En tiedä mitään alkoholinkäytön perinnöllisyydestä, mutta uskallan olettaa, että persous viinaksille kulkee myös suvussa, muillakin kuin maalareilla.

Luulin jo lukeneeni Hämeen Sanomista, että hämeenlinnalaiskoululaisia ruvetaan puhalluttamaan koulupäivien aluksi. Kaupungin kouluterveydenhuollossa kun on aikomus ottaa käyttöön päihdemittari.

Ei, se ei ole alkometri, eikä pulpetteihin ole tarkoitus asentaa myöskään alkolukkoja, joita rattijuoppoudesta kärähtäneille autoilijoille parhaillaan kaavaillaan.

Kyselyhän se ”mittari” tietenkin on, varmaan hyvää tarkoittava ja suuntaa-antava, mutta vain kysely, johon voi kukin vastata ihan mitä haluaa maan ja taivaan väliltä.

Ja taas voidaan olla tyytyväisiä, että jotakin on tehty.

Ja sitten painotetaan vanhempien vastuuta.

Ja vanhemmat eivät jaksa kuunnella ja ymmärtää lapsiaan, mikä olisi ehkä kaikille parasta. Lopulta sitten löytyy lapsellekin kuunteleva omainen, viranomainen.