Kolumnit Uutiset

Käsi kädessä päin katalaa maailmaa

Vaikuttaa päivän selvältä, että ruotsalaiset kokoomusministerit ulkoministeri Carl Bildt ja puolustusministeri Karin Enström ovat salavihkaa käyneet Keminmaan Pohjantähti-opiston lyhytkurssilla imemässä ideoita avaukseensa Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöstä.

Opiston puuhamies, nykyinen kunnanvaltuutettu Paavo Väyrynen (kesk.) on jo 1970-luvulta asti ajanut väsymättä Pohjolan unionia kokoamaan pohjoista voimaa katalaa maailmaa vastaan.

Valtuutettu Väyrynen ei suinkaan ole pannut sapeliaan tuppeen. Hän puhui tulisieluisin, lämpimin ja kannustavin painotuksin Pohjolan unioniasiaa viime viikolla Barentsin alueen 20-vuotisjuhlaseminaarissa Norjan Kirkkoniemessä.

Ilma alkaa olla sakeanaan erilaisia unionivirityksiä niin, että niiden kanssa pitää olla tarkkana. Kalmarin unioni ei vastoin yleistä käsitystä ollut Pohjoismaiden ensimmäinen huoltoasema. Se oli valtioliitto Norjan, Tanskan ja Ruotsin kesken, jossa Suomikin oli mukana osana Ruotsia.

Kalmarin unionin elvyttäminen ei nyt käy päinsä, koska Norja on Naton jäsen. Näköpiirissä ei ole, että Norja eroaisi tai Suomi ja Ruotsi liittyisivät Pohjois-Atlantin liittoon.

Yhteisestä puolustusta ehdottaneet ruotsalaisministerit ammentavat ideansa alkuvoiman historiasta. Ruotsi on vuosisadat tappeluttanut sotansa suomalaisilla. Kuningaskunnan itäraja piti jo hurjia novgorodilaisia vastaan vain pelottomien suomalaisten ansiosta.

Suomalaiset hakkapeliitat ratsastivat kärjessä, kun kuningas Kustaa Aadolf yhdensi Eurooppaa 30-vuotisessa sodassa. Pohjois-Saksassa pelotellaan kurittomia lapsia edelleenkin sanomalla, että hakkapeliitta tulee ja vie, jos et ole kiltisti.

Vanhojen eurooppalaisten sotatantereiden nykyisten asukkaiden dna-perimässä on todisteita pohjoisista geeneistä, kun hakkapeliitat ryhtyivät sotasaaliiseensa, paikalliseen naisväkeen.

Siitä ei ole vielä edes miehen ikää, kun Ruotsi piti suomalaisia, koko kansakuntaa, ihmiskilpenään neuvostoarmeijaa vastaan, joka himoitsi Kiirunan runsaita malmikenttiä. Apua ja yhteistyötä oli kyllä luvassa, mutta saanto osoittautui kuitenkin rajalliseksi.

Luottamus ruotsalaisia kohtaan alkoi Suomessa kuitenkin vahvistua jo viime vuosituhannella. Armeijan johto ja puolustusministeriö uskoivat lopulta, ettei Ruotsi hyökkää Pohjanlahden yli. Niinpä kaikki länsirajaa päin olevat varuskunnat lopetettiin, pohjalaisten voimallisesta vastuksesta huolimatta myös Vaasasta.

Mikäli ruotsalaisministerien Pohjantähti-opiston opit yhteistyöstä jalostuvat tositoimiksi, yhteisillä aseilla pitää olla myös yhteinen visio mahdollisista uhkista, jotka saattavat järkyttää vakaata rauhantilaa tai alueellista koskemattomuutta.

Luotettavaan visioon kuuluu olennaisesti myös yhteisen vihollisen määrittäminen. Sellaiseen ei ilmeisesti tarvita kuin yksi kahdenvälinen seminaari. Kenraalienkin mielikuvitus riittää varmasti hahmottamaan ainakin ilmansuunnan, jota kannattaa pitää silmällä.

Päivän lehti

31.3.2020