Uutiset

Käsilaukkumallistoa odotellessa

Psykedeelinen olo tuli matkalla maailman ääriin, kun länsimainen tiedonvälitys ei irrottanut otettaan.

Savimajamajoituksen pihalla seissyt satelliittiantenni mahdollisti sen, että matkalla pysyi kiinni länsimaisessa sykkeessä.

Keskellä ei mitään maailman tärkeimmäksi asiaksi, ainakin mikäli CNN-kanavaa on uskominen, nousi jenkkiseksipommi Anna Nicole Smith.

Kehitysmaan syrjäkulmilla tuntui täysin absurdilta, että maailmanlaajuinen tv-kanava käyttää päivästä toiseen tuntikaupalla ruutia Anna Nicolen seksielämän ruotimiseen.

Studioihin eri puolille Jenkkilää oli pestattu lukuisia oikeusoppineita yliopiston professoreista alkaen pohtimaan, kuka korjaa potin sekavassa perintövyyhdessä, jossa pääperijä on kuollut. Toisen perijän isyydestä käydään parhaillaan ennennäkemätöntä kamppailua.

Ei käy kiistäminen, että Anna Nicole -rouvalla tuntuu olleen vipinää seksin saralla enemmän kuin pienellä kaupungilla ennen kuin kuolo korjasi satoa.

Jos meillä on kummallinen kuva kehitysmaista pelkkinä kurjuuden pesinä, minkälaisen kuvan sikäläiset mahtavat saada ns. kehittyneiden maiden elämästä länsimaisen tiedonvälityksen pohjalta?

Tosin sikäläinen kaverini piti Anna Nicolen avioliittoa lähes satavuotiaan miljardöörin kanssa onnistuneena liiketoimena. Kehitysmaissa avioliitot ovat yleisesti liiketoimia.

Samaa sukua Anna Nicole -viestinnän kanssa on meillä meneillään oleva Susan-buumi.

Molemmat perustuvat siihen, että uteliaisuus ja vanhingonilo ovat perusviettejämme.

Ei Susan Kurosesta olisi tullut kirjailijaa, ellei siinä olisi totta ainakin toinen puoli. On mielenkiintoista tietää Matti Vanhasen (kesk.) pitävän uuniperunoista ja pihvistä.

Kuronen on itseään säästämättä jakanut kuluttajavalistusta seuraaville pääministerin tyttöystäväkandidaateille.

Nyt kaikki tietävät, että pääministerin lähituntumaan on ihan turha pyrkiä valkosipulilta tuoksuen ja sipulikin tekee tiukkaa. Uhrautuen Kuronen on antanut seuraajilleen myös pääministerin lempipizzan reseptin.

Niin kauan kun 7 päivää -lehti on yksi maan nopeimmin kasvavista medioista, on ihan turha hurskastella amerikkalaisesta tiedonvälityksestä.

Vaikka pääministerin ex-tyttöystävä ei meillä nouse sellaisiin sfääreihin kuin presidentti Bill Clintonin Monica Lewinsky, samasta ilmiöstä on kyse.

Tylsähkönä pidetyn pääministerin tekee inhimilliseksi se, että hän harrastaa seksiä ja savottatöitä.

Monica Lewinsky suunnitteli aikanaan käsilaukkumalliston. Odotamme nyt malttattomina, mihin yltää Susan.