Uutiset

Käsillä tekemisen riemua kuvakisassa

Piparien teko, jouluasuiset lapset, kauniit lumimaisemat, joulukoristeet, lumilyhdyt ja joulupöydät olivat pääosassa Hämeen Sanomien valokuvakisassa, jonka aiheena oli joulun odotus.

Toimituksen väestä koostunut raati piti ylivoimaisena voittajana janakkalalaisen Reetta Karjalaisen otosta pikkusiskostaan Riinasta tämän valmistaessa joulukuusenkoristeita. Kuva on syvän joulunpunainen, ja pääosassa ovat taidokkaasti tehdyt kuusenkoristeet tekijän keskittyessä utuisasti taustalla koristeiden viimeistelyyn.

Reetta Karjalainen kertoo, että Riinan joulun odotukseen kuuluu joka vuosi omin käsin tehtyjen lahjojen valmistaminen perheenjäsenille.

Kakkossijan nappasi hämeenlinnalainen Mari Honkanen tyttäristään ottamalla leipomiskuvalla, jossa katse keskittyy toisen pikku piparileipurin ilmeeseen.

Herkkä tunnelmakuva pitsiverhoisessa ikkunassa loistavasta koristetähdestä lumisine ulkomaisemineen toi kolmannen palkinnon hämeenlinnalaiselle Päivi Rauniolle.

Palkintona kaikki voittajat saavat Prisman lahjoittaman jouluisen herkkukorin sekä Anttilan lelun. (HäSa)

Kilpailuun tuli runsaasti otoksia, joista suurin osa on esillä verkkolehden kuvagalleriassa.

Päivän lehti

6.6.2020