Uutiset

Katastrofi koskettaa Suomessakin

Äärimmäisen voimakkaan vedenalaisen maanjäristyksen nostattamat hyökyaallot aiheuttivat suunnatonta tuhoa Intian valtameren rannikkoseuduilla. Tapaninpäivän maanjäristys oli voimakkuudeltaan peräti 8,9 Richterin asteikolla.

Katastrofi koskettaa suoraan ainakin kahdeksaa maata ja välillisesti vielä paljon useampia.

Luonto näytti kaiken armottomuutensa. Kuolunuhrien ja loukkaantuneiden määrä on kasvanut, kun yhteydet tuhoalueille ovat palautuneet. Tapaninpäivän illan arvioista, 11500:sta, uhrien määrä kaksinkertaistui maanantaina.

Kaakkois-Aasian rannikkoalueet ovat monin paikoin hyvin tiheästi asuttuja. Varmaa tietoa kaikkien kadonneiden kohtalosta ei saada koskaan. Meri vei uhreja mukanaan vetäytyessään.

Joulun aikaan Kaakkois-Aasian lämmössä lomailee runsaasti eurooppalaisia. Turistikohteista etenkin Thaimaan Phuketissa lomailee paljon myös pohjoismaalaisia, heidän joukossaan tuhansia suomalaisia.

Painajainen oli valmis, kun meri syöksyi uimarannoille käsittämättömällä tuhovoimallaan.

Ulkoministeriön kriisipäivystykseen tuli tapaninpäivänä satoja puheluita, kun omaiset ja ystävät kyselivät tietoja läheisistään.

Maanantai-iltana ensimmäiset suomalaismatkailijat saapuivat jo kotiin ja näyttää siltä, että huoli suomalaisten kohtalosta on ollut onneksi pääosin aiheetonta. Ulkoministeriö tosin varoitti, ettei suomalaisuhreiltakaan vältyttäne ja vahvisti tiedot ensimmäisestä suomalaisuhrista Sri Lankan tuhoalueella.

Ruotsalaisia lomaili onnettomuusalueilla peräti 20 000, joten heitä on todennäköisesti uhrien joukossa enemmän kuin suomalaisia. Maanantaina arvioitiinkin, että ruotsalaisuhreja olisi mahdollisesti kymmeniä.

Maapallon toisella laidalla sattuvat tuhoisatkin luonnonmullistukset jäävät länsimaissa usein etäisiksi, jos niiden uhrit ovat paikallista väkeä. Humaanin ajattelun mukaan uhrien kansallisuuden ei pitäisi merkitä mitään.

Luonnonmullistuksia ei voi ehkäistä tai kaikissa tapauksissa edes ennakoida.

Kaakkois-Aasian katastrofi antoi muistutuksen siitä, että ihminen joutuu kaikessa toiminnassaan ottamaan huomioon myös pahimmat vaihtoehdot. Turismikin joutuu sopeutumaan luonnon reunaehtoihin.

Edellinen ihmiskuntaa koetellut paha maanjäristys sattui vuosi sitten, myös tapaninpäivänä, Iranissa. Uhrien määrä nousi 31000:een. Järistys tuhosi miltei kokonaan kulttuurihistoriallisesti hyvin arvokkaan Bamin kaupungin.

Luonnonmullistusten seuraukset eivät jää ihmisuhreihin tai useimmiten korjattavissa oleviin aineellisiin vaurioihin. Bamissa uhrien auttaminen on vieläkin pahasti kesken. Intian valtameren tuhoalueilla tarvitaan pikaista apua kulkutautien ehkäisemiseksi ja suojan järjestämiseksi jopa miljoonille kotinsa menettäneille.

Hädän lievittämiseen on suomalaistenkin syytä osallistua. Avustusjärjestöt SPR ja Fida International ovat aloittaneet keräykset uhrien auttamiseksi.

Päivän lehti

5.12.2020

Fingerpori

comic