Uutiset

Katastrofialueen avustusoperaatiosta tulee pitkä

Suomi hiljentyy tänään puoliltapäivin muun Euroopan tapaan kunnioittamaan Aasian katastrofin uhrien muistoa. Kolmen minuutin hiljainen hetki työpaikoilla, kouluissa, laitoksissa ja kodeissa on paikallaan, vaikka vieläkään ei katastrofin koko kaameus kaikessa ankaruudessaan ole täysin tiedossa.

Kun alun shokista on selvitty, pelastustoimet ja laajamittainen apu katastrofialueelle ovat käynnistyneet maailmanlaajuisesti. Hallitukset maailman eri puolilla ovat sitoutuneet satojen miljoonien eurojen avustuksiin. Suomen hallitus on varannut kymmenen miljoonan euron suuruisen summan.

Kansalaiskeräykset ovat tuottaneet jo ennätysmäärän, yritykset ja yhteisöt ovat ojentaneet auttavat kätensä. Tiistaihin mennessä avustuskeräykset ovat tuottaneet Suomessa jo yli 11 miljoonaa euroa ja ne jatkuvat. Maailman yhteinen hätä yhdistää ja koskettaa kansalaisia.

Edessä lienee maailmanhistorian suurin avustusoperaatio, jonka laajuutta ja kestoa voidaan tässä vaiheessa vain arvailla. On välttämätöntä, ettei maailman huomio herpaannu tuhoaluetta kohtaan sen jälkeen, kun välitön kriisi alkaa olla hallinnassa. Köyhien ja alikehittyneiden katastrofialueen maiden omat voimavarat jälleenrakennukseen ovat perin rajalliset. Rikkaiden maiden velvollisuus on nyt auttaa ja sitoutua vuosien mittaiseen urakkaan. Tuhoja kärsineet maat on autettava uuden elämän alkuun selviämään omatoimisesti tulevaisuudestaan.

Onnettomuudessa omaisensa menettäneiden suru on pohjaton ja surutyö varmasti hyvin tuskallista. Kovin monelta suomalaiselta on kuollut läheinen, työtoveri tai muuten tuttu ihminen. Epätietoisuus uhrien kohtalosta ei ole päättynyt ja ehkä perusteetonkin toivo kadonneiden löytymisestä elää edelleen. Vainajien tunnistaminen, siirto kotimaahan ja ihmisen kuolemaan liittyvät virallisuudet kestävät vielä viikkoja.

Myös hyökyaallosta elävinä ja loukkaantumattomina selvinneiden arki alkaa ankeasti, elettyjä kriisin päiviä on mahdotonta unohtaa. Koko suomalaisen yhteiskunnan on tehtävä kaikkensa, että kriisin jälkihoidossa onnistutaan mahdollisimman hyvin. Julkiset organisaatiot ovat jo työssä mukana, seurakunnat ja suuri joukko kansalaisjärjestöjä ovat kiitettävästi käynnistäneet henkisen avustustyön. Lähipäivinä ja -viikkoina tarvitaan lähimmäisiä ja lohduttajia paljon. Vaikka sanat eivät välttämättä riitäkään, pelkkä läsnäolo ja välittäminen kärsivästä lähimmäisestä on mittaamattoman arvokasta työtä.

Viranomaiset tekevät aikanaan selvityksensä omasta osuudestaan Aasian katastrofin eri vaiheissa. Kriisi yllätti kaikki massiivisuudellaan, tilanne vyöryi eteenpäin varoittamatta. Silti syyllisten etsintä on turhaa, se ei herätä kuolleita henkiin eikä lohduta surevia.

Viranomaisten kriisivalmiuden analyysissä lähtökohdaksi on syytä asettaa se, mistä voidaan oppia ja missä toimia entistä paremmin. Kattavaa valmiutta vastaavien tilanteiden varalle tuskin koskaan kyetään järjestämään. Ihminen on edelleen voimaton luonnonvoimien edessä.