Uutiset

Kateraha on vielä valtuuston taskussa

Hämeenlinnan valtuusto pääsee huomenna keskustelemaan vaihteeksi moottoritien kattamisesta, jos haluaa.

Katetunnelin lisämääräraha on yhtenä asiana esillä valtuuston jättilistalla.

Olisi ihme, jos ei valtuustolla olisi tunnelista mitään sanottavaa näin vaalien alla, vaikkei eduskunnalla mitään tekemistä katteen kanssa olekaan.

NCC teki parahiksi periaatepäätöksen rakentamisesta. Nyt onkin hyvä keskustella hankkeesta, joka on todella toteutumassa.

Valtuusto päätti kattamisesta jo aikaa sitten, mutta tuskinpa se estää hankkeen vastustajia vastustamasta sitä edelleen.

Valtuusto käsittelee 11 miljoonan lisämäärärahaa tämän vuoden budjettiin. Sillä kaupunki pistää silta- ja tunnelityöt alulle edellyttäen, että markkinaoikeus antaa luvan aloittaa valituksesta huolimatta.

Katteen rakennuttaja NCC maksaa rahasta suuren osan takaisin kaupungille parin millin lyhennyksinä, jotka tulevat aina reilun kuukauden välein kaupungin kassaan.

Päätösesitys antaa silti aihetta kysymyksille. Valtuusto sai perinpohjaiset selvitykset viime maanantain infossa, joka ei ollut medialle avoin.

Mielenkiintoista nähdä, riittääkö kysymyksiä vielä valtuuston varsinaiseen kokoukseen.

Moottoritien kattamisesta on viime viikkoina keskusteltu kahdesta näkökulmasta.

Ensin oli kohu, joka liittyi siihen, että joulukiireinen valtuusto tuli huomaamattaan hyväksyneeksi tilaajajohtajille lähes rajoittamattoman toimivallan hankinnoissa.

Kun koirat alkoivat räksyttää, tilaajajohtaja Päivi Saloranta joutui tavallaan sijaiskärsijäksi. Hän teki päätöksen kuten kaupungin hallintosääntö edellyttää.

Päätöstä valmisteli laaja joukko insinöörejä ja muita viisaita, jotka vertailivat tarjouksia eri näkökulmista.

Tuskin lautakunta tai kaupunginhallitus, valtuustosta puhumattakaan, olisi tuonut päätöksentekoon lisää asiantuntemusta.

Silti näin iso asia olisi demokratian nimissä kannattanut viedä edes jonkin luottamuselimen päätettäväksi. Tai edes tiedottaa siitä avoimesti heti, kun päätös oli tehty.

Toinen kohu nousi siitä, ettei valittu hinnaltaan halvinta tarjousta, koska vertailussa painotettiin laatu- ja turvallisuusseikkoja. Tämä poiki valituksen markkinaoikeuteen.

Koska kaupunki ei tiedottanut asiasta heti avoimesti ja perustellut tarjouskilpailun ratkaisua julkisuudessa, nyt tarjousvertailuja tehdään kaiken maailman nettipalstoilla. Liikkeellä on asiantuntijoita ja ”asiantuntijoita”.

Puhelimessa eräs asiantuntijaksi ilmoittautunut herra arvioi, että naistoimittajalle näin vaikea asia on väännettävä rautalangasta. Kieltämättä hänen vertauksensa oli osuva: ”Jos haluaa sisäfileetä, ei pidä ostaa jauhelihaa.”

Nyttemmin tiedotus tässä asiassa on parantunut huomattavasti, mutta löysät on jo housuissa.