Uutiset Kouvola

Katri Kulmuni valittiin keskustan puheenjohtajaksi – voitti Antti Kaikkosen äänin 1092–829

Torniolainen Katri Kulmuni on keskustan uusi puheenjohtaja. Kuva: Joel Maisalmi
Torniolainen Katri Kulmuni on keskustan uusi puheenjohtaja. Kuva: Joel Maisalmi

Keskustan uusi puheenjohtaja on elinkeinoministeri Katri Kulmuni. Hän voitti puolustusministeri Antti Kaikkosen äänin 1092–829 Kouvolassa parhaillaan käynnissä olevassa keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Kulmuni on 32-vuotias kansanedustaja Lapin vaalipiiristä ja nykyisen hallituksen elinkeinoministeri. Kansanedustajana Kulmuni on ollut vuodesta 2015. Hän on myös keskustan varapuheenjohtaja.

Kulmuni on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja asuu Torniossa. Kulmunin puoliso on Metsäteollisuus ry:n palveluksessa oleva Jyrki Peisa.

Keskusta kokoontui valitsemaan uuden puheenjohtajan, koska vuodesta 2012 keskustaa johtanut, viime hallituksen pääministeri Juha Sipilä ilmoitti keväällä eduskuntavaalien jälkeen eroavansa puheenjohtajan tehtävästä.