Kolumnit Uutiset

Katse – taakse – päin!

On se hyvä, että puolustusministeri jaksaa puolustaa. Mutta puolustaako hän oikeita asioita? Puolustaako hän poliittisten intressiensä takia sellaista, jota muut ovat jo lakanneet puolustamasta ja katsovat mieluummin eteenpäin?

Ministeri Jussi Niinistö (ps.) antoi ymmärtää viikonloppuna Keravalla maanpuolustustilaisuudessa, että varuskuntien määrästä ja sijainnista tehdyt päätökset joudutaan vielä arvioimaan uudelleen.

Ministeri varoitti, että ”ei pidä aliarvioida varuskuntien merkitystä maanpuolustustahdon ylläpitämisessä”.

Ovatko varuskuntien lakkauttamiset siis heikentäneet tuota tahtoa?

”Jos Suomeen hyökätään, olisiko suomalaisten puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?” Noin kysyy Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta joka vuosi.

Viimeisimmässä kyselyssä 76 prosenttia kansalaisista sanoi Tahdon. Vuotta aiemmin luku oli 71 %.

Edes varusmiehiä ei tunnu haittaavan, vaikka omasta maakunnasta olisikin palveluspaikka lakkautettu. Eilen pääesikunta tiedotti, että palveluksensa päättäneiden maanpuolustustahto on alati noussut ja osoittaa lukemaa 4,2 (asteikolla 1–5).

Todellinen riski rajamaiden asukkaiden maanpuolustustahdon heikkenemiselle on se, ettei siellä kohta ole tahtojia. Muutama päivä sitten kertoi johtava muuttoliikkeen tutkija, että maaseudulta on muuttamassa pois jopa satojatuhansia ihmisiä seuraavan 15 vuoden aikana.

Poliittisia päätöksiä ei pidä perustaa nostalgiaan, vaikka kyllä minä sitäkin ymmärrän. Kuten Kontiorannassa viime maaliskuussa kävellessäni vanhan komppaniarakennukseni ohi.

Ah, mikä viiden tähden hotelli se olikaan ollut viikon sissikeikan ja hangessa torkkumisen jälkeen. Nyt siellä näkyi paljon venäläisiäkin, monella vieläpä ase mukana.

Ampumahiihdon MM-kisat olivat vain yksi esimerkki siitä, kuinka nopeasti entiselle varuskunnalle on löytymässä käyttöä.

Ostaisiko valtio Kontiolahden kunnalta nuo 158 hehtaaria takaisin? Ajaisiko logistiikan ja maanrakennusalan opiskelijat pois ja matkailijat matkoihinsa?

Tai ostaisiko isänmaa Keuruun varuskunta-alueelta mahdollisen yrityspuiston tai ainakin vielä mahdottoman pakolaiskeskuksen nenän edestä takaisin 30 000 neliötä lämmintä tilaa? Ja häätäisi alueen asuntoihin jo majoittuneet suomalaisperheet?

Eppäillä tuota soppii.

Menot