Kolumnit Uutiset

Katsokaa, miten vähän minua kiinnostaa

Mistä tunnistaa ihmisen, jota ei kiinnosta urheilu? Älä huoli! Hän kyllä kertoo sen sinulle.

Jalkapallon EM-kisojen myötä edellinen lausahdus on taas osoittautunut todeksi. Sosiaalinen mediani on viime päivinä täyttynyt eri ihmisten jakamista kuvista ja päivityksistä, joilla he ilmaisevat yleisen kiinnostumattomuutensa urheilukisoihin ja niitä seuraavien ihmisten juttuihin.

Jotkut ilmaisevat tuijottavansa mieluummin seinää kuin palloa. Toiset kertovat tietokoneensa lentävän peliä koskevien päivitysten alkaessa roskiin.

Olen jo pitkään ihmetellyt tätä vimmaa julistaa urheilu ja sen seuraajat enemmän tai vähemmän typeriksi. Jotkut vaikuttavat suorastaan ylpeilevän sillä, etteivät he tajua mistään urheilusta mitään, eivätkä muuten ole ikinä ottaneet edes yhtä juoksuaskelta.

Entäpä, jos joku alkaisi avautua, ettei todellakaan jaksa lukea kirjoja, koska niissä on pitkiä sanoja ja lukijatkin ovat typeriä rillipäitä. Aikaansa hän ei ole seurannut koskaan, ja kaikki jotka seuraavat ovat tylsiä nörttejä.

Sellainen ihminenhän leimattaisiin heti idiootiksi. Ja naurettaisiin päälle.

Ehkä tarve halveksia urheilua juontaa juurensa lapsuudesta. Yläasteella testosteronihöyryiset lätkäjätkät hakkasivat kaikki arvoaan uhkaavat ja oikeastaan kaikki muutkin.

Tai ehkä koululiikunta tappoi kiinnostuksen minkäänlaiseen liikkumiseen loppuiäksi. Suksi ei todellakaan luistanut ainakaan niissä pakollisissa hiihtokilpailuissa. Kostoksi tästä kaikesta urheilua ja kaikkia urheilumielisiä vihataan sitten iankaikkisesti.

Harmillisesti se peruskoulun liikunnanopettaja tai ne kendojanarit eivät niitä urheilun pilkkaamisia tule ikinä näkemään tai kuulemaan. Sen sijaan jokainen pilkkaajan tuntema, mahdollisesti hyvinkin ystävällismielinen, urheilusta pitävä tyyppi ne huomaa.

Pohjimmiltaanhan kyse on samasta vanhasta itsensä asettamisesta muiden yläpuolelle. Ihmisen intohimon kohteiden pilkkaaminen on yksi tehokkaimmista tavoista loukata. Ja kyllähän se harmittaakin. Jos itsetunto on yhtään heikoilla kantimilla (kuten monella suomalaisella on), on mielensäpahoittaminen valmis.

Katsokaas, kun kukaan ei ole parempi kuin toinen. Enhän minäkään julkisesti toitota inhoavani peiliselfieiden litanioita, yhdentekeviä unikuvauksia tai niitä iänikuisia vauvajuttuja.

Päivän lehti

5.6.2020