Kolumnit Uutiset

Katujengiongelma ei ratkea politikoimalla

Pääkaupunkiseudulla lapsista ja nuorista koostuvien katujengien tekemät ryöstöt ja pahoinpitelyt ovat herättäneet hyvästä syystä huolta. Sivullisiin ohikulkijoihin kohdistuva toistuva väkivalta on ollut Suomessa harvinaista, ja ylipäänsä kotimaiset väkivaltatilastot ovat viime vuosikymmenien aikana selvästi kaunistuneet.

Yhden tai muutaman, vaikkakin ilmeisen ahkeran, nuorisojengin rötöstehtailu ei tätä trendiä onneksi vielä muuksi muuta.

Väkivaltaisten katujengien tekemisiä ei silti kannata tilastolukuja luettelemalla vähätellä.

Vielä vähemmän ryöstöjä tai summittaisia pahoinpitelyjä voi oikeuttaa osattomuuden, ulkopuolisuuden tai turhautumisen kokemuksella.

Väkivaltarikos on aina ensin poliisin asia, sitten oikeuslaitoksen. Lähinnä toisiin lapsiin ja nuoriin kohdistunut väkivalta on ollut julkisuudessa olleiden tietojen mukaan silmitöntä, sattumanvaraista ja raakaa, joten toivoa sopii, että syylliset saadaan vastaamaan teoistaan.

Väkivaltaisiin nuorisojengeihin liittyvät ongelmat ovat tietysti monimutkaisia, eikä niitä ratkota pelkästään poliisilaitoksilla tai käräjäsaleissa, vankiloista puhumattakaan.

Kovan rangaistuslinjan puolustajat ovat tarjonneet – tässäkin tapauksessa – ratkaisuksi esimerkiksi päätekijöiden maastakarkoituksia. Maassa maan tavalla tai… ja niin edelleen.

Hieman laajemmissa pohdinnoissa on keskusteltu poliisin lisäksi esimerkiksi nuorisotyöstä ja sosiaalityön ammattilaisten puuttumisesta tilanteeseen. Epäilemättä kaikkia edellä mainittuja osapuolia tarvitaan, mutta kannattaa samalla muistaa, ettei mitään uutta tahoa huudeta nyt hätiin.

Olennainen kysymys ehkä kuuluukin, pitäisikö nyt reagoida ja tehdä jotain eri tavalla, kun väkivaltaisia katujengejä syntyy nykyjärjestelmästä ja kaikista ammattilaisista huolimatta.

Menneellä viikolla julkisuuteen nousseeseen jengiväkivaltaan liittynyt julkinen keskustelu on ollut yllättävänkin laimeaa – sosiaalista mediaa lukuun ottamatta. Joku perussuomalainen on kirjoittanut jotakin, mitä joku demari on puolestaan pitänyt kuvottavana.

Asioiden yksinkertaistamisen, kärjistämisen ja näistä vastavuoroisesti loukkaantumisen – siis pikkupolitikoinnin – voisi ainakin hetkeksi laittaa nyt syrjään.

Tällä kertaa jengiväkivallasta epäillään eri medioissa olleiden tietojen mukaan sekä maahanmuuttajataustaisia että kantasuomalaisia nuoria. Poliittisten irtopisteiden kerääminen saattaa siksi osua kipeästi omaan nilkkaan.

Vielä tärkeämpi syy hylätä riekkuminen olisi se, ettei poliitikkojen peli tuo minkäänlaista ratkaisua toisaalta katujengeistä aiheutuviin ongelmiin tai toisaalta vailla suuntaa seilaavien lasten ja nuorten näköalattomuuteen.