Uutiset

Katuker(j)ääjistä on tullut riesa

Kiireinen päivä. Matkalla väsyneenä töistä kotiin, kun siniseen tai keltaiseen liiviin pukeutunut nuori lähestyy kadulla. ”Olisiko hetki aikaa?”. Ei …, taas näitä järjestökerjääjiä! Ei ole hetkeä, ei kiitos. Ei, jättäkää jo rauhaan!

Sitten tulee huono omatunto. Nämä palkalliset järjestöjen jäsenhankkijat ilmestyivät kaduille muutama vuosi sitten. Heidän tarkoituksensa on hankkia järjestölleen säännöllisiä kuukausilahjoittajia.

Useimmiten tuki menee suoraveloituksella kannattajan tilitä. On siis kyse aivan erilaisista summista kuin yksittäisissä kolikkokeräyksissä.

Asia on useimmilla organisaatioilla, kuten Amnestyllä, SPR:llä ja Unicefillä hyvä. Katukerääjätkin ovat pitkälti idealistisia kesätoimentuloaan tienaavia opiskelijoita. On kohtuutonta tiuskia heille, ei kiitos purkautuu kuitenkin suusta automaattisesti.

Hihasta nykiminen kadulla on kotirauhan rikkomista, reviirille tunkeutumista. Osaan kyllä itsekin ottaa yhteyttä ja liittyä mukaan, kun niin haluan. Katukerääjille eli feissareille ei riitä euro tai kaksi, kuten nälkäpäivänä. Feissarit haluavat nimen listaan ja rahaa kerran kuussa. Aika tungettelevaa.

Täällä järjestörekrytoijat ovat vielä harvinainen näky. Helsingin rautatietorilta ei pääse pois ilman feissarien hyökkäyksiä. Tampereen Stockmannin nurkat on valloitettu, samoin Turku, Oulu ja Jyväskylä. Hämeenlinna odottaa jo omiaan.

Suurimmaksi osaksi feissarit ovat ystävällistä ja fiksua porukkaa. Hymyilevät hyvät päivän jatkot kieltäytymisestä huolimatta.

Poikkeuksiakin löytyy. Toivotukset suhahtavat hampaiden välistä kiukkuisesti. Ai ei ihmisoikeudet kiinnosta vai? Pahimmat seuraavat puoliaggressiivisesti tai tulevat häiritsemään kahvilakeskustelua.

Helsingin Sanomien (26.5.) mukaan katurekrytointi on moninkertaistanut järjestöjen jäsenmäärän. Kuukausilahjoittajia koukutetaan vuosittain jopa 7 500-16 000 per järjestö. Eipä ihmetytä, että he ovat innoissaan.

Greenpeace arvioi vuonna 2005 hankittujen lahjoittajien tuottavan 270 000 euroa vuodessa. Raha pyörii.

Mutta millä ehdoilla omaa toimintaa myydään? Onko oikeasti hyvää mainosta kerjätä kadunkulkijoilta kuukausirahaa? Tämäkö on kansalaisjärjestöille sopivaa toimintaa?

Ensimmäisen ja vielä kymmenennenkin kerran rekrytoijalle nyökkää ystävällisesti. Kun sama toistuu joka päivä, alkaa pinna kiristyä. On pakko etsiä uusia reittejä ja välttää katsekontaktia. Koko järjestö saa helposti negatiivisen leiman.

Se on sääli, sillä moni heistä tekee arvokasta työtä. Ihmisoikeuksia rikotaan lähempänä kuin tajuamme. Kehitysmaiden lapsista neljäsosa on alipainoisia. Itämeri rehevöityy täysin, jos päästöille ei tehdä mitään. Meidän tulee kantaa vastuu.

Silti en periaatteestakaan lähde toimintaan mukaan kadulta. Tyrkytys on tyrkytystä. On se sitten kaupallista tai humaania.

salla.virta@hameensanomat.fi

Päivän lehti

31.5.2020