Uutiset

Katumajärven ylitys vaihtoehdoksi kymppitien linjaukselle

Valtatie 10 voi tulevaisuudessa kulkea suoraan Harvialantieltä Katuman liikenteenjakajalta kohti Harvoilanmäen asuntomessualuetta ja Siiriä. Tällöin tietä varten jouduttaisiin rakentamaan Katumajärven ylittävä silta.

-Se on vaikea ratkaisu, mutta sekin katsotaan tässä yhteydessä, kertoo Hämeen liiton suunnittelupäällikkö Heikki Pusa, joka johtaa tuoretta tielinjauksia miettivää työryhmää.

Kymppitien linjausvaihtoehtojen lisäksi työryhmä haarukoi Hämeenlinnan ja Janakkalan raja-alueiden tulevaisuuden maankäyttöön ja niihin tarvittaviin liikenneyhteyksiin liittyviä kysymyksiä ja vaihtoehtoja. Käytännössä kyse on Harvialan alueen kehittämisestä asuinalueena, mikä on Janakkalan kunnan ykköshankkeita.

Työryhmään kuuluvat Hämeen liiton lisäksi edustajat Hämeenlinnan kaupungilta, Janakkalan kunnalta sekä Hämeen ja Uudenmaan ely-keskuksista. Hämeen liitto toimii asiassa välittäjänä ja suunnittelun koordinoijana, ja pääroolissa ovat alueen kunnat.

Kaupunkimoottoriväylä mahdollinen

Runkotienä itä-länsisuunnassa Lahdesta valtatie 3:lle eli moottoritielle kulkevalla ja liikennemääriltään jatkuvasti kasvavalle kymppitielle on alustavasti olemassa muitakin linjausvaihtoehtoja.

Niistä yksi on se, että se pysyy kantakaupungin kohdalla nykyisellä paikallaan Siiristä moottoritielle.

-Siitä voitaisiin tehdä täysillä melusuojauksilla ja eritasoliittymillä toteutettu kaupunkimoottoriväylä tai ratkaisuna keveämpi kaupunkiväylä, jossa nopeusrajoitus olisi esimerkiksi 60 kilometriä tunnissa. Turvallisuus on valtakunnallisella väylällä avainsana, Heikki Pusa selvittää.

Lisäksi työryhmä aikoo tutkia, onko jonkinlainen kantakaupungin ohittava yhteys tarpeellinen tai edes mahdollinen.

-Paljon muita vaihtoehtoja ei ole kuin että se menisi jostain kantakaupungin ja Turengin välistä, Pusa sanoo jättäen linjauksen kuitenkin avoimeksi.

Aiemmin Katumajärven alittava tunneli on ollut esillä maakuntakaavassa yhtenä vaihtoehtona, mutta kaupunki on luopunut siitä Katumalle Lammaskallion sisään louhittavan valtion salaisen suojatilan vuoksi.

Keskikaupunkia halkovan Paasikiventien jatkorakentamisen aiempiin suunnitelmiin uusilla vaihtoehdoilla ei näillä näkymin olisi vaikutusta. Tavoitteena on, että kun kaupunki alkaa kaavoittaa ja rakennuttaa Kantolan ja Etelärannan aluetta, tehtäisiin tieyhteys Vanajantien kautta Katisten liikenteenjakajaan kymppitielle.

Hattula toivoo pohjoista kehätietä

Työryhmä mutustelee myös seudullisissa maankäytön suunnitelmissa pitkään mukana olleiden niin sanottujen Harvialan orren ja itäisen kehätien tarvetta ja vaihtoehtoja Hämeenlinnan ja Janakkalan rajalla.

Tieyhteyttä suunnitellaan moottoritieltä Harvialaan. Painokankaan eteläpuolelle tulisi eritasoliittymä, josta olisi yhteys Harvialaan (Harvialan orsi). Siitä tie jatkuisi Katumajärven eteläpuolitse ja kääntyisi pohjoiseen yhtyen valtatie kymmeneen (itäinen kehätie) Siirin tuntumassa.

Samaiseen kymppitien yhtymäkohtaan voi tulevaisuudessa johtaa myös Hattulan kunnan havittelema pohjoinen kehätieyhteys, joka on nostettu esiin vain alustavana linjauksena. Tämä tieyhteys ei kuitenkaan kuulu kyseisen työryhmän selvitykseen.

Hattula toivoo uutta eritasoliittymää moottoritieltä Merveen, koska kunnalla on suuria elinkeinopoliittisia suunnitelmia alueen kehittämiseksi muun muassa Onninen oy:n rakennettua sinne jättiläismäisen teräspalvelukeskuksen. Kehätieyhteys toteutettaisiin vaiheittain, ja se kulkisi Mervestä yli Vanajaveden tullen kohti Pälkäneentietä ja Rahkoilaa. Tielinjaus menisi Rahkoilan asuntoalueen pohjoispuolelta ja kaartaisi Pekolan itäpuolitse yhtyen valtatie kymmeneen Siirissä.

-Koska asumisen arvellaan vielä kasvavan Vanajaveden itäpuolella Pekolan ja Pappilanniemen suunnalla, kasvavaa liikennettä ei voisi johtaa ahtaan Aulangontien kautta. Siksi uusi kehätieyhteys mahdollistaisi purkautumisväylän kymppitielle, Hämeen liiton suunnittelupäällikkö Heikki Pusa perustelee.

Yhteiset päämäärät toiveena

Edellä mainituilla pitkän aikavälin suunnitelmilla ei Pusan mukaan ole vaikutuksia kymppitien lähiaikojen korjaussuunnitelmiin.

-Niistä on juuri valmistumaisillaan kantakaupungin osalta 5-10 lähivuodelle korjaustoimenpidesuunnitelma. Hämeenlinnan ja Tuuloksen välille on osittain valmis tiesuunnitelma keskikaideratkaisuineen ja liittymäväistötiloineen.

Työryhmä pitää tammi-helmikuussa kuntien ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa seminaarin, jossa se esittelee eri vaihtoehtoja ja hakee poliittisen johdon näkemyksiä ja sitoutumista tiehankkeiden eteenpäin viemiseksi. Lopullinen suunnitelma valmistuu todennäköisesti ensi vuoden puolivälissä.

-Vaikea sanoa, milloin hankkeet konkretisoituvat. Käytännössä isojen liikennehankkeiden rahoittamiseen on tässä maassa erittäin vähän rahaa, Heikki Pusa toteaa. (HäSa)