Uutiset

Katuman paineviemäri ei uhkaa järven kuntoa

Katumajärven alittava Vanajanlinnan alueen viemäri ei aiheuta vaaraa järvelle. Viemäri on pulpahdellut silloin tällöin pintaan ja herättänyt ranta-asukkaissa sekä järven suojeluyhdistyksessä huolta.

Suojeluyhdistys on pyytänyt HS-vedeltä selvitystä putken aiheuttamasta saastumisvaarasta ja toimista, joilla vaara torjutaan.

HS-veden toimitusjohtajan Timo Heinosen mukaan putken pintaan nouseminen johtuu siihen pumppaamolta joutuneesta ilmasta. Putki on aikanaan rakennettu siten, että se on painotettu osittain kelluvaksi.

Pohjaan putki painuu, kun se on täynnä vettä. Raskaammin painotettuna se pysyisi pohjassa. Jälkikäteen painottaminen ei onnistu.

Heinosen mukaan putken pintaan pullahtaminen ei riko sitä, vaikkei pintaan nouseminen olekaan tarkoitus.

Vesi virtaisi reiästä putkeen

Vaikka kyse on järven alittavasta paineviemäristä, Katuman putki toimii kuten tavallinen viettoviemäri. Tämä johtuu siitä, että putken lähtöpää Vanajanlinnan puolella on 4,5 metriä ylempänä kuin maan sisällä kulkeviin viemäreihin johtava purkupää Solvikissa vastarannalla.

Jätevesi virtaisi putkessa omalla painollaankin, mutta putken liettymisen estämiseksi virtausnopeutta kasvatetaan pumpuilla.

Mikäli putkeen tulisi reikä, pumppaaminen lopetettaisiin. Tällöin järven vesi virtaisi putkeen, eikä jätevettä pääsisi järveen.

Heinosen mukaan Vanajanlinnan jätevesimäärä on niin pieni, että se voidaan tarvittaessa kuljettaa säiliöautoilla siirrettäväksi jätevesiviemäreihin. Tällainen tulisi kysymykseen remontin ajaksi, jos järven alittava putki rikkoutuisi.

Putki on koeponnistettu 2004, jolloin se oli täysin ehjä.

Maaviemäriä pitää odottaa

Katumajärven suojeluyhdistys on pitkään esittänyt Vanajanlinnan alueen liittämistä maan sisällä kulkevaan viemäriverkkoon. Lähivuosina se ei toteudu.

Runkoviemäri etenee Rantatien ja Vanajanlinnantien risteyksestä kohti Vanajanlinnaa 860 metrin matkan jo ensi vuonna. Tuolloin rakennetaan kunnallistekniikka katumajärven eteläpäähän kaavoitettavalle uudelle pientaloalueelle. Viemäri kulkee Vanajanlinnantien alla.

Siitä eteenpäin viemäri tehdään sitten, kun Äikäälän asuinalue Vanajanlinnan itäpuolella joskus on kaavoitettu ja otetaan käyttöön. Se ei ole ihan lähivuosien asia.

HS-veden suunnittelupäällikkö Jarno Laine kertoo, että Vanajanlinnan oma viemäriverkko liitetään aikanaan Äikäälästä tulevaan viemäriin nykyisen paineviemärin pumppuaseman kautta.

Ravinnekuorma tulee maataloudesta

Vanajanlinnan alue tuottaa vuodessa noin 5 000 kuutiota jätevettä, mikä vastaa noin 90 ihmisen vedenkäyttöä päivittäin. Mikäli se kaikki joutuisi Katumajärveen, jäteveden ravinnemäärä vastaisi noin neljää prosenttia järven koko ravinnekuormituksesta.

Kaupungin ympäristöasiantuntijan Heli Jutilan mukaan Katumajärven ravinnekuormasta asutus tuottaa nyt noin kahdeksan prosenttia, mikä on tyypillistä suomalaisille järville.

Muusta kuormituksesta pääosa johtuu maa- ja metsätaloudesta ja tulee järveen pääasiassa Ruununmyllynjoen kautta. Neljännes kuormituksesta on järven sisäistä kuormitusta ja jonkin verran tulee myös luonnosta valuvien vesien mukana ojista ja laskeumana. (HäSa)