Uutiset

Katuvalojen sammuttelu jatkuu Janakkalassa

Katuvalot pysyvät edelleen pimeinä Janakkalassa puolenyön ja kello viiden välillä. Tämä energiansäästökokeilu jatkuu ensi vuonna siihen saakka, kunnes kunta alkaa saada säästöjä katuvalojen saneerauksesta.

Kunnan tekninen lautakunta päätti kokeilun jatkamisesta siitä huolimatta, että Kanta-Hämeen poliisi ei sitä suositellut. Vahingontekojen määrä on lisääntynyt kokeilun aikana erityisesti Turengissa.


Saneeraus alkaa ensi vuonna

Kunta uusii ja korjaa katuverkostoaan ensi vuonna ja noin neljänä viitenä seuraavanakin vuonna. Projektin suunnittelu aloitetaan heti ensi vuoden alussa ja sen pitäisi valmistua ennen kesää. Kunta ostaa suunnittelutyön C2 Smart Light -nimiseltä firmalta.

Vs. maanrakennuspäällikkö Pirjo Saartenkorpi toivoo, että katuvalojen uudistus saataisiin niin pitkälle jo ensi vuonna, ettei katuvalojen sammuttelua tarvitsisi jatkaa enää ensi talvena. Mutta sitä jatkettaneen, jos vastaavaa energiansäästöä ei saada aikaan muulla tavoin.


Pääteiden valoja elyn vastuulle

Kunta neuvottelee parhaillaan Uudenmaan ely-keskuksen kanssa tiettyjen tievalojen siirtämisestä elyn haltuun ja vastuulle. Pääperiaatehan on, että valtio vastaa omien teittensä valaistuksesta.

-Jo käydyn neuvottelun perusteella meillä on varmuus siitä, että Harvialantien ja Turengintien valot siirtyvät elylle. Mahdollista on, että myös Tervakoskentien valot siirtyvät.

Mainitut tiet ovat Janakkalan vilkasliikenteisimmät kadut. Lisäksi kunta neuvottelee Hausjärventiestä, Lammintiestä, Kiipulantiestä, Vähikkäläntiestä ja Kirkkotiestä.

Katuvalojen siirtäminen elylle ei kuitenkaan ole pelkkä neuvotteluasia, vaan se vaatii myös katuvaloverkoston uudistamista. Elylle siirrettävät valot on kytkettävä pois kunnan keskuksista.

Kunta saa energialaskuunsa merkittävää säästöä, kun valaistusta siirtyy elyn hoitoon. Saartenkorpi arvelee, että jo pelkästään sen säästön takia kunta voi luopua katuvalojen öisestä sammuttelusta.


Kauko-ohjauksesta säästöä

Katuvaloverkostoa aiotaan parantaa muun muassa kauko-ohjauksen avulla. Kauko-ohjaus mahdollistaa katuvalojen himmentämisen yön hiljaisimpina hetkinä.

-Kauko-ohjauksen avulla saamme katuvalot muutenkin paremmin hallintaamme. Esimerkiksi viime kesänä valot paloivat välillä päivälläkin, ja syynä oli kellojen viat ja ehkä ilkivaltakin, Saartenkorpi sanoo.

Nykyisessä verkostossa on yli 90 valokeskusta, ja häiriötapauksissa huoltomiehen on aina mentävä keskukseen selvittämään asiaa.

Myös lamppujen uudistaminen vaikuttaa energiankulutukseen. Kunta luopuu jo EU-direktiivinkin takia elohopeahöyrylampuista ja korvaa ne vähemmän energiaa kuluttavilla lampuilla.

Janakkala hakee saneeraushankkeeseensa valtion rahaa Esco-projektilta, joka tukee energian säästöön liittyviä hankkeita. (HäSa)