Uutiset

Kauan eläköön amerikkalainen tv-viihde

Nyt kun valtakunnan media on valjastanut itsensä lähinnä rummuttamaan presidentinvaaleja, ajattelin kertoa hetken jostain kevyemmästä, kuten televisioviihteestä.

Tiistaina Suomessa Nelosella startannut sykähdyttävä lännensarja Deadwood on loistoesimerkki laadusta, jolla tv-katsojia nykyään hemmotellaan. Rujo, rankka ja realistinen sarja on toista maata kuin se aivot näivettävä kevytlevite, jota telkkarista punkesi takavuosina.

Sarjan tuottanut amerikkalainen HBO-yhtiö on muutamassa vuodessa rakentanut laadusta brändin. Sarjat Kylmä rinki, Mullan alla, Sinkkuelämää, Carnivale, Angels in America ja Sopranos ovat yhtiön aiempia merkkipaaluja, jotka ovat Deadwoodin tavoin uudistaneet Hollywoodin tyhjiin imemiä elokuvan lajityyppejä.

Samalla HBO on ollut aloittamassa television uutta vallankumousta. Tosi-tv-saastan rappioittama amerikkalainen televisioilmaisu on saanut raikkaita, elinvoimaisia piirteitä.

Tinkimättömillä ratkaisuillaan ja kiistellyillä aihevalinnoillaan HBO on saanut myös toiset televisioyhtiöt tajuamaan, että yleisö kaipaa muutakin kuin älyä aliarvioivaa äänestys- ja kilpailuviihdettä.

Fox-yhtiö osoitti sarjallaan 24, että älykkäästi käsikirjoitettu jännäri kykenee koukuttamaan katsojia television ääreen kuukausiksi, ja The Shield elvytti itseään ja toisiaan toistavia poliisisarjoja.

ABC-yhtiö loi samankaltaisilla vesillä liikkuvan Aliaksen ja saippuasarjoja ironisesti uusintavan Täydelliset naiset. Ensi viikolla alkaa ABC:n seuraava lippulaiva, kiitetty ja palkittu Lost, sekin Nelosen saalistama, mehevä jalokala.

Amerikkalainen televisio on muuttunut uskottavaksi samaan tahtiin kuin maan elokuva on köyhtynyt mielikuvituksettomaksi jatko-osatehtailuksi. Enää elokuvanäyttelijän ei tarvitse hävetä televisiosarjaan joutumista. Tähtinäyttelijät tunkevat mielellään vierailuille suosikkisarjoihin kohentaakseen uskottavuuttaan. Ennen vanhaan tällaiset vierailut olivat harvinaista herkkua.

Vielä 1990-luvun alussa amerikkalaisen elokuvan valtavirran ulkopuolella mellasti Quentin Tarantinon, Steven Soderberghin ja David Fincherin kaltaisia omaperäisiä ohjaajavisionäärejä. Vuosikymmenen loppuun mennessä isot elokuvastudiot ostivat heidät palkkalistoilleen ja tuotantojen raikas ilmaisuvoima menetti teräänsä.

Elokuvien muututtua varovaisen riskittömiksi, televisiosarjat ovat osoittaneet kykynsä dramaturgiseen terävyyteen. Juonia kehitellään aiempaa pidempään, tarinoita ja henkilöhahmoja syvennetään kärsivällisemmin.

En ihmettele lainkaan, että Yhdysvaltain elokuvateollisuus on ollut hätää kärsimässä katsojakadon vuoksi. Miksi maksaa kymppi elokuvalipusta, kun kotona näkee ilmaiseksi paljon parempaa?

Huono puoli tässä laatusarjojen invaasiossa on tietysti se, ettei niiden vahtaamiselta meinaa millään ehtiä tapittaa presidenttitenttejä ja muuta tärkeää ynnä fiksua ohjelmaa.

jan.salminen@hameensanomat.fi