Uutiset

Kaupan leipä levenee

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n loppuviikolla julkaisema tutkimus siitä, miten elintarvikkeiden kuluttajahinta jakautuu elintarvikeketjun eri osapuolten kesken, vahvisti entisestään vallitsevia käsityksiä. Kauppa on lisännyt siivuaan maatalouden ja elintarviketeollisuuden kustannuksella.

Esimerkiksi ruisleivän hinnasta viljelijä saa neljä prosenttia, myllyt, leipomot ja kuljetusyrittäjät noin puolet, kaupan osuus on 35,2 prosenttia ja valtio kerää leivästä 11,5 arvonlisäveron. Myös muissa elintarvikeryhmissä kehitys on noudatellut leivän kanssa yhtenevää suuntaa ja kaupan osuus on vahvistunut kymmenessä vuodessa entisestään.

Elintarviketaloudessa on eletty jo Suomen EU-jäsenyydestä asti jatkuvaa murrosta. Maatilojen määrä on pudonnut radikaalisti, elintarvikeyritykset ovat keskittyneet ja harventuneet, kaupan kilpailu on kahden keskusliikkeen heiniä ja elintarvikkeiden tuonti ulkomailta on kasvanut vuosi vuodelta.

Kaupan jätit, S- ja K-ryhmä hallitsevat markkinoita suvereenisti yli 80 prosentin yhteisellä markkinaosuudella. Niillä on myös parhaat kauppapaikat ja nykyaikaiset myymälät kaikissa kokoluokissa pelkistetystä lähikaupasta suuriin hypermarketteihin.

Keskusliikkeet eivät ole saaneet mahtiasemaansa laittomasta viekkaudella tai vääryydellä. Ne ovat vuosikymmenien mittaan olleet kilpailijoitaan etevämpiä ja raivanneet osaamisellaan paikkansa markkinoilla. Palvelualat ja erityisesti kauppa ovat olleet hyviä työllistäjiä siinä, missä teollisuus on passittanut työntekijöitään työttömiksi.

On erinomaisen helppoa osoitella kauppaa ahneeksi ja vaatia lisää kilpailua. Suomessa ei ole kiellettyä perustaa uutta kauppaa tai vaikka kokonaista kaupparyhmittymää joko yksityistä, osakeyhtiötä tai osuuskuntaa. Joitakin on jo vireillä, ja ne keskittyvät leimallisesti luomu- ja lähiruokaan. Kuluttaja ratkaisee valinnoillaan, mitkä kaupat menestyvät ja mitkä kuihtuvat pois.

Keskittynyt kauppa on mahtitekijä elintarvikeketjussa ja sen edessä myös niin ikään keskittynyt elintarviketeollisuus on altavastaajan asemassa. Tavaramääriltään mittavat ja rahallisesti suuret vuosisopimukset ovat elintarviketehtaille elämisen ehto. Jos jalka ei ole keskusliikkeiden oven välissä, tehtaan voi laittaa kiinni.

Mikäli kotimaisten valmistajien tarjoukset eivät kauppaa tyydytä, suuryrityksinä ne voivat vaivatta käynnistää elintarvikkeiden tuonnin, joka viimeistään taivuttaa teollisuuden omien katteidensa uhallakin sopimuksiin.

Heikoimmilla elintarvikeketjussa on tällä hetkellä maanviljelijä ja erityisesti lihantuottaja. On ilmeistä, että Suomi on menettämässä omavaraisuutensa sian- ja naudanlihassa kenties pysyvästi.

Tuottajienkin tulevaisuus on ensisijaisesti kuluttajan kädessä. Jos kotimaisuus on hänelle arvokasta, tuontiliha jää ostamatta.