Uutiset

Kauppahuhu vahvistettiin: Telia ostaa MTV:tä pyörittävän Bonnier Broadcastingin – kauppahinta noin 888 miljoonaa euroa

Teleoperaattoriyhtiö Telia Company on vahvistanut ostavansa Bonnier Broadcastingin. Yhtiö tiedotti yrityskaupasta perjantaina aamulla.

Bonnier Broadcasting omistaa Suomessa muun muassa televisiokanavat MTV:n ja Subin. Yhtiö pyörittää myös maksullista C More -kanavaryhmää ja Ruotsin television TV4-kanavaa.

Kauppahinta on yhtiön julkaiseman tiedotteen mukaan 9,2 miljardia Ruotsin kruunua eli noin 888 miljoonaa euroa. Kauppa maksetaan käteisellä.

– Kunnioitamme yrityskaupassa muodostuvaa uutta rooliamme mediatalon omistajana, toteaa Telian toimitusjohtaja Johan Dennelind yhtiön tiedotteessa.

Yrityskaupasta on vihjailtu jo aikaisemmin julkisuudessa, joten se ei ole tullut täytenä yllätyksenä markkinoille.

Telia aikoo tiedotteen mukaan perustaa uuden liiketoiminta-alueen, johon tullaan sisällyttämään yhtiön kaikki TV-liiketoiminta.

Aikaisemmin Telia on jo ostanut oikeudet jääkiekon SM-liigan näyttämiseen.

Kilpailuviranomaisten on yhtiön mukaan vielä hyväksyttävä yrityskauppa. Kauppa on määrä saada päätökseen vuoden 2019 puolenvälin jälkeen.

Bonnier Broadcastingilla on Suomessa noin 250 työntekijää. Kaikkiaan työntekijöitä yhtiöllä on noin 1 200.