fbpx
Uutiset

Kaupungin katupäälliköstä kaupungininsinööri

Hämeenlinnan kaupungin katupäällikön virkanimi muutetaan kaupungininsinööriksi.

Katupäällikkö otettiin kunnallisteknisen insinööritoimiston toimistopäällikön virkanimikkeeksi 1990-luvun alussa. Tuolloin nimike johdettiin ruotsalaisesta käytännöstä, jonka oletettiin leviävän myös suomalaiseen käytäntöön. Katupäällikkö nimikkeenä on kuitenkin jäänyt harvinaiseksi Suomessa.

Uuden hallintosäännön myötä toimialojen johtajien virkanimikkeet yhtenäistettiin vuoden 2005 alusta. Tässä yhteydessä vapautui perinteikäs kaupungininsinöörin virkanimike.

Kaupungin teknisen lautakunnan mukaan tämä nimike kuvastaa paremmin kuin katupäällikkö kunnallisteknisen insinööritoimiston päällikön tehtäviä ja asemaa.

Nimike vastaisi myös muiden kaupunkien nykyistä käytäntöä ja olisi hyvinkin yhdenmukainen kaupunginarkkitehdin, kaupungingeodeetin ja kaupunginmetsänhoitajan nimikkeiden kanssa.

Tekninen lautakunta käsittelee asiaa ensi maanantaina. (HäSa)

Menot