Uutiset

Kaupungin kiinteistöt pääosin siedettävässä kunnossa

Suomalaiskaupunkien kiinteistöjen kunnossa on melkoisia vaihteluita, kun asiaa vertaillaan korjausvelaksi muutettuna.

Helsinkiläisiä odottaa 1 445 euron velka asukasta kohti, jos kaikki kaupungin kiinteistöt korjattaisiin tiptop-kuntoon. Hämeenlinnalaisilla asiat ovat paljon paremmin, laskennallista velkaa kaupunkilaisilla on asukasta kohti 459 euroa. Korjausvelkaa on kaikkiaan noin 22 miljoonaa euroa.

Parhaiten vertailukaupungeista, joita oli 15, seitsemän suurta ja kahdeksan pienempää, rakennusten kunto oli Kotkassa. Siellä korjausvelkaa oli noin 16 miljoonaa euroa, mikä jokaista kotkalaista kohti tekee 296 euroa.

Korjausvelan vertailun teki jo toisen kerran peräkkäin Trellum Consulting -niminen kiinteistöalan asiantuntijayritys.

– Kaupungit ja kunnat ovat siirtäneet ongelmia tulevaisuuteen tinkimällä kiinteistöjensä remonteista. Niitä ei kuitenkaan pääse karkuun, vaan ne ovat odottamassa entistä suurempina muutaman vuoden päässä, sanoo tutkimuksen laatinut tekniikan lisensiaatti Harri Isoniemi Trellum consulting Oy:stä. (HäSa)