Uutiset

Kaupunginjohtajien luottamus punnitaan syksyllä

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) ei jää odottelemaan oikeuskanslerin toimia Kari Ilkkalan kantelun vuoksi. Kiemunki toteaa, että kaupunginjohtajien asema saattaa nousta uudelleentarkasteluun tänä syksynä, kun kaupunginhallituksen alullepanema Innoparkia koskeva erityinen tarkastus valmistuu.

-Jos me tarkastelemme Innoparkia ihan näillä nykyisilläkin tiedoilla ja kritiikki kohdistuu tähän ”dynaamiseen duoon” eli kaupunginjohtajiin, niin minun mielestäni ei ole kahta sanaa siitä, etteikö siellä olisi laiminlyöty velvollisuuksia tai etteikö heidän olisi pitänyt tietää toimiensa puitteissa näitä tiettyjä asioita, Kiemunki sanoo viitaten Innoparkin korkean riskin korkojohdannaissopimuksiin ja väärin käytettyyn investointilainaan.

Hänen mukaansa kyse on lähinnä siitä, ovatko laiminlyönnit olleet tahallisia vai vain huolimattomuutta.

-Kumpikaan vaihtoehto ei mairittele kaupunginjohtajakaksikkoa. Heidän asemaansa mietitään sitä vasten, minkä tasoisia ne virheet ovat olleet. Kyse ei ole pelkästään juridiikasta, vaan luottamuksesta, Kiemunki sanoo.

Hän kuitenkin kertoo, ettei ole toistaiseksi havainnut mitään tahallisuuteen viittaavaa.

-Mutta nyt käydään kaikki läpi ja sitten tehdään niistä päätelmiä. Jos minä totean, että minulle on puhuttu palturia tai tässä ollaan toimittu vilpillisessä mielessä, niin kyllähän se luottamus menee samantien ja jokainen tietää, mitä siitä seuraa – tai ei seuraa, onhan siinä muitakin asiasta päättämässä, Kiemunki sanoo.

”Salaliittoteoriat väärässä”

Kiemungin mukaan Innopark-sotku on mittaluokaltaan niin suuri asia, että se ansaitsee ”harvinaisen pitkän, tarkan ja perusteellisen tarkastelun, jossa vähän jokaisen on syytä tutkia myös omia tekosiaan”.

-Mutta salaliittoteoriat siitä, että esimerkiksi kaikki luottamushenkilöt kaupunginhallituksen pöydän ympärillä olisivat olleet tietoisia siitä, että Iron-lainaa olisi käytetty vääriin tarkoituksiin tai korkoinstrumentteja olisi ollut olemassa, eivät pidä paikkaansa. Ainakaan minä en itse tiennyt niistä ennen kuin viime vuoden lopulla, Kiemunki vakuuttaa.

Innoparkin vuoden 2007 tilinpäätöksestä löytyy merkintä korkoinstrumenttipäätöksestä. Kiemunki ei kuitenkaan usko, että asiasta on aikoinaan yleisesti puhuttu.

-Ei tuollainen merkintä vielä tarkoita sitä, että kaikki silloisen kaupunginhallituksen jäsenet olisivat siitä tietoisia. Kaikki sen aikaiset luottamushenkilöt, joiden kanssa olen puhunut, ovat olleet kuin puulla päähän lyötyjä, että tällaisia pitkävetotyyppisiä riskejä siellä on otettu.

Hänen mukaansa tietoisuuden taso on kuitenkin ehdottomasti selvitettävä.

-Esimerkiksi kaupunginjohtaja on julkisuudessa sanonut, ettei hän ole ollut tietoinen korkojohdannaisten luonteesta. Jos osoittautuu toisin, niin se on aika merkittävä tekijä hänen luottamukselleen, Kiemunki arvioi. (HäSa)