Uutiset

Kaupunki elvyttää itsenäisyyspäiväjuhlan

Vuosia haudattuna ollut Hämeenlinnan kaupungin itsenäisyyspäiväjuhla herää tänä vuonna henkiin.

Kaupunki järjestää juhlan yhteistyökumppaneidensa kera itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta kello 14 alkaen Hämeenlinnan jäähallissa.

Tilaajapäällikkö Timo Koivun mukaan kyseessä on koko perheelle – myös maahanmuuttajille – suunnattu ilmainen juhla, joka kestää pari tuntia.

Ohjelmaan kuuluu muun muassa musiikkia, kuorolaulua, erilaisia esityksiä ja puheita. Työryhmän alustavien ideoiden mukaan jäällä voitaisiin nähdä esimerkiksi taitoluistelijoiden ja sirkuskoululaisten esityksiä. Maahanmuuttajiltakin voi olla tulossa omaa ohjelmaa.

Myös katosta roikkuvaa tulostaulua voitaisiin hyödyntää esittämällä vaikkapa valmiiksi nauhoitettuja itsenäisyyspäivätervehdyksiä.

Kuljetuksia liitoskunnista

Juhlaan osallistujille on luvassa ilmaiset Sotilaskodin munkkikahvit. Hämeenlinnan liitoskunnista kaupunki järjestää ilmaiset kuljetukset.

-Tälle juhlalle on ilmeisesti tarvetta. Tähtäämme muutamaan tuhanteen kävijään. Kustannukset ovat muutamia kymmeniä tuhansia euroja, jotka koostuvat muun muassa tilavuokrista ja kuljetuksista, Timo Koivu sanoo.

Juhlaa valmistelee työryhmä, jossa ovat edustettuina kaupungin lisäksi puolustusvoimat, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, Sibelius-säätiö ja Häme Events. Työryhmä on kokoontunut vasta kerran.

Valtuutettu Sari Rautio (kok.) jätti joulukuussa valtuustoaloitteen vuosittaisen itsenäisyyspäiväjuhlan järjestämisestä. Aloitetta kannatti lisäksi 27 valtuutettua.

Juhlan toteutuminen on vielä virallisia sinettejä vailla. Elämänlaatulautakunta käsittelee asiaa perjantaina. Tilaajajohtaja Timo Koivu kuitenkin ehdottaa, että lautakunta esittäisi kaupunginhallitukselle juhlan järjestämistä ja että hallitus osoittaisi määrärahan juhlan kuluihin. (HäSa)