fbpx

Kausi paketissa

 

Jääkiekkokausi kestää noin yhdeksän kuukautta siltä osin, mitä se on julkinen. Pelaajien – sekä ammattilaisten että junioreiden – jääkiekkovuosi on vielä pidempi. Varsinaiset pelit käydään noin kahdeksassa, yhdeksässä kuukaudessa, mutta päälle tulee laskea vielä kesäharjoittelu. Tosissaan ja jopa puolitosissaan otettu jääkiekkoilijan ura käy elämäntavasta. Joskus aikoinaan silloinen maineikas kanadalainen keskushyökkääjä Phil Esposito sanoi osuvasti, ettei hän ylitä katuakaan ilman, ettei ajattelisi jääkiekkoa.
 
Kun sanon, että julkinen jääkiekkokausi kestää noin yhdeksän kuukautta, suhteutan sen omaan työaikaani. Teen töitä yhdeksän kuukautta – ja sitten pidän lomaa kolme. Eli syklini on suurin piirtein sama kuin opettajilla. Ja niille, jotka meinaavat olla kateellisia pitkästä kesälomastani, voin sanoa lohdutukseksi, että vastaavasti sitten jääkiekkokauden aikana syyskuusta toukokuuhun olen töissä seitsemän päivänä viikossa ilman talvilomaa.
 
Etenkin internet-todellisuus on luonut tilanteen, jossa työn suhteen joudun olemaan eräänlaisessa online-tilassa kellon ympäri. Tosin en nyt ihan yöllä kello kolme ala juttua kirjoittaa, vaikka sillä kellonlyömällä tulisi tieto, että Teemu Selänne on vaihtanut pelaamaan Anaheimista Jokereihin. Sen uutis- ja kommentointikilvan häviän aamuvirkuille kollegoilleni.
 
Ylipäätään en pidä enkä ymmärrä sitä nykyistä median logiikkaa, että nopeus on valttia. Tietyllä tapaa minulla on sellainen verkkaisempi sanomalehtimiehen luonne, vaikka noin hienoa sanaa en itsestäni tohdikaan käyttää. On suuri nautinto kirjoittaa kerran viikossa Urheilulehteen ja kerran viikossa tähän Viikkouutisten palstalleni. Itse kirjoittaminen ei vie paljoa aikaa, mutta pelien ja harjoitusten seuraaminen kylläkin.
 
Pitkä, yhdeksän kuukauden mittainen julkinen jääkiekkokausi mietityttää minua monelta kantilta. En sure sitä oman työtaakkani kannalta, mutta yhä kiivaammin mietin, että onko liika liikaa?
Milloin tullaan siihen pisteeseen, että jääkiekkoa tulee joka tuutista aivan yli äyräiden? Minulla on kutina, että tällä hetkellä ollaan aivan sieto- ja kestokyvyn rajoilla.
 
Jääkiekkoilun aktiivinen seuraaminen vie lajin ystäviltä yhä enemmän vapaa-aikaa ja kaiken kukkuraksi se alkaa käydä liikaa kukkaron päälle. Olisi ostettava kausikortti tai pääsylippuja ja vieläpä maksukortti televisioon. Monin näin tekee yhä ja alati, mutta että onko tästä enää varaa nipistää kannattajien aikaa ja rahaa lisää, siihen en usko.
 
Toisaalta minulla on useita Facebook-kavereita, jotka hihkuivat käsillä viikon alussa, kun SM-liigan ensi kauden peliohjelma julkaistiin, terveisiä vain muun muassa Kerhon pelien valomiehelle Marko “Makre” Vähäjärvelle ja kannattajalle Arto Koivistolle. Yritin toppuuttaa poikien intoa, mutta mitä vielä, saivat vain bensaa liekkeihinsä.
 
Onkin totta, että jääkiekkoilu on institutionalisoitunut osaksi monien ihmisten arkea ja elämismaailmaa. Vannoutuneet ja vihkiytyneet pelin ystävät mahdollistavat sen, että jääkiekkoilu on käytännössä ainoa ammattilaislaji Suomessa ja pyörii liki ympäri vuoden.
 
Oma oravanpyöränsä on se, että seurojen ja liittojen on pakko tehdä yhä muhkeampia ja runsaslukuisempia peli- ja turnausohjelmia. Taustalla on peikko nimeltä pelaajapalkkiot, joiden kasvun kuriin saaminen, tai oikeammin saamattomuus voi johtaa jopa kaikkien pallopelien maailmanlaajuiseen kriisiytymiseen. Oravanpyörä ruokkii itse itseään, orava yrittää ajaa häntäänsä kiinni siinä onnistumatta: fanit haluavat seuraltaan voittoja; voittaminen vaatii hyvin pelaajien palkkaamista; kannattajille ei riitä edes hyvät pelaajat, on saatava nimimiehiä kehiin; seurat joutuvat palkkaamaan tähtipelaajia; syntyy tähtikultti; tähtikultin ylläpitämiseen vaaditaan yhä suurempia pelimääriä ja niin muodoin lippu- ja mainostuloja. Seurat eivät, esimerkiksi SM-liigassa, kykene sopimaan palkkakatoista tai vastaavista, koska aina muutaman seuran tekee mieli tavoitella kuuta taivaalta ja polkaista sitä mukaa hintakilpailu pelaajista käyntiin.
 
Jahka tuossa tämän kolumnin lopussa on piste lyöty, vetäydyn kesälomalle. Totaalinen irtiotto jääkiekkoilusta on nyt paikallaan ja tarpeen. Aion kasvattaa tuohon ohessa olevaan kuvaan verrattuna paksun kesäparran ja tukkakin saa rehottaa sen, mitä sieltä vielä ylös puskee. Olen huomannut, että noiden salaustoimenpiteiden myötä minun ei tarvitse talven määrissä viedä kaduilla, kujilla, torilla ja kuppiloissa määräänsä enempää johtavan analyytikon osaa.
Tältä erää päätän kauteni tähän hieman vaivaannuttavaan henkilökohtaiseen tilitykseeni siitä, että jääkiekkotakkini on tyhjä. On aika pukea kesämiehen kaapuun. Kiitos teille lukijoille kuluneesta jääkiekkokaudesta. Syksyllä taas jatketaan. Piste.
 

Menot