Uutiset

Kävely huuhteli miehen mielen

Lauluntekijä Jukka Salminen varasi yli neljä viikkoa pyhiinvaellukselle Ranskan puolelta Espanjan länsirannikolle Santiago de Compostelaan. Tavanomaiset 25 kilometriä päivässä piti olla sopiva vauhti, mutta omaksikin yllätyksekseen hän käveli 800 kilometrin matkan 22 päivässä, eli kolmessa viikossa ja yhdessä päivässä.

-Kahden ensimmäisen päivän aikana kävelin 25 ja 27 kilometriä. Jo kolmantena päivänä matkaa taittui 39 kilometriä.

Vauhti kasvoi Salmisen todettua, että hänelle jäi liikaa aikaa iltaisin. Iltoihin kuului pyykin pesu, ruoan laitto ja syöminen, ja toimistotyöt eli päiväkirjan kirjoittaminen. Aikaa jäi vielä kylän kiertelyyn ja kohtaamisiin.

-Mitä, jos kävelenkin kuunnellen jalkojani ja syd��ntäni. Kävelen sen mukaan, miten jalat kantaa, en kilometrien mukaan. Sen jälkeen päivän kilometrimäärä alkoi kolmella eikä enää kahdella.

Mihin miehen rajat riittävät

Jukka Salminen ei ollut ensimmäistä kertaa Pyhän Jaakobin pyhiinvaellustiellä. Kolme vuotta aikaisemmin hän vaelsi kahden miehen kanssa tien viimeiset 260 kilometriä Astorgan kaupungista Santiagoon.

-Silloin minulla oli fyysinen tarve koetella rajojani. Osan matkaa menin silloinkin yksin, mutta en ollut valmis kävelemään koko matkaa yksin.

Salmista kiehtovat fyysiset että henkiset rajat, joten toisella kerralla hän halusi kävellä pyhiinvaellustien yksin.

Salminen tunnusteli pelkojaan, joista yksi on yksin olemisen pelkoa.

-Olin jo oppinut, että jos elämää pakenee, elämä kapenee. Pelko on yksi, joka kaventaa elämää. Aloin tajuta, että keskeneräisyys riittää.

Hän päätti kokeilla, mihin miehen rajat riittävät. Se ei ollut näyttämistä kenellekään toiselle, vaan leikkiä itsen kanssa.

-Lähtökohtaisesti halusin mennä koko reitin. Halusin mennä yksin. Halusin tutkia, miten hyvä ja toisaalta kipeä yksinäisyys vaikuttavat. Tuleeko tarve liittyä toisten joukkoon vai onko hyvä mennä yksin.

Kukonlaulusta tähtien valoon

Salminen aloitti matkan Ranskasta Saint-Jean-Pied-de-Portin kaupungista, kun monet aloittavat Espanjan puolelta Roncesvallesista. Valinta tiesi vaativaa Pyreneiden vuoriston ylittämistä.

-Kaikista rankin nousu oli ensimmäisenä päivänä. Lähdin nousemaan Pyreneiden yli 200 metristä ja nousin 1400 metrin korkeuteen 20 kilometrin matkalla. Se oli ihan sairas nousu ja vielä sateessa, mutta jostain syystä pidän rankoista fyysisistä kokemuksista.

Alkumatkasta Salminen joutui käymään sisäistä taistelua, pitääkö hänen sittenkin kävellä muiden vaeltajien kanssa samassa ryhmässä. Häntä huolestutti, löytyvätkö reittiä opastavat nuolet, mistä löytyy makuupaikka ja missä voi syödä.

-Yhdeksännen päivän aamu taisi olla ensimmäinen todella levollinen aamu. Yli viikko meni, ennen kuin ei ollut kiire mihinkään. Takana oli hyvin nukuttu yö, mitähän oli edessä.

Alun perin hän ajatteli lähteä liikkeelle, kun aurinko nousee. Hän kertoo kuitenkin heränneensä kolmantena päivänä kukonlauluun ja huomanneensa tähdet taivaalla.

Siitä alkaen hän lähti matkaan etelän pimeässä aamussa.

-Syntyi luottamus siihen, että nuolet löytyvät. Tuli tunne, että tätä minä haluan, nukun kun nukuttaa ja herään kun herään. Yksi lahja oli, että löysin pimeän lähdöt, nuo tähtitaivaslähdöt.

Lupa heittäytyä intuition varaan

Hän antoi itselleen luvan nauttia matkastaan. Suorittamisen paine hellitti. Jos mieli teki kiivetä vuorelle, niin hän kiipesi. Jos tuntui hyvältä kävellä rauhallisemmin, hän käveli.

-Miksi en hyväksyisi itseäni sellaisena kuin olen, jos joku suurempi hyväksyy? Itsensä hyväksyminen rentouttaa ja vapauttaa, ja silloin antaa toisellekin luvan olla sellainen kuin on. Siihen sisältyy armahtaminen isoilla kirjaimilla.

-Jos en löydä armollisuutta itseeni, minulla ei ole mitään mahdollisuutta olla armollinen toisille. Sisäinen vaativuus sai hiljalleen murentua läsnäolon ihmettelyyn.

Matkalla hän tunsi saaneensa luvan heittäytyä intuition varaan.

-Kerrankin mietin ja moitin itseäni nälissäni, miksi en ottanut päivälle evästä mukaan. Sitten tuli espanjalainen vanha mies, joka kysyi, olenko peregrino (pyhiinvaeltaja). Vastasin olevani, ja mies tarjosi minulle ruokaa muovikassistaan.

-Vähemmästäkin alkaa hämmästellä, miten elämä kantaa.

Yhteyden ja kasvun paikkoja

Pyhän Jaakobin tietä kävelee vuosittain 40 000 ihmistä, joten yksivaeltajan oli mahdoton välttää muita vaeltajia. Salminen kertoo kohdanneensa matkan varrella ihmisiä 20 eri kansallisuudesta.

Vain kolme kohtaamista jätti jäljen, joka jatkuu sähköpostiyhteytenä. Yhden päivän hän käveli tanskalaisen Larsin ja japanilaisen Ayan kanssa. Hän tuntee saaneensa heiltä läsnäolon lahjan ja yhteys jatkuu.

-Se oli hurjan merkittävä päivä. On iso salaisuus, miten pienessä ajassa, ihan vieraitten ihmisten kanssa voi syntyä ihan hämmästyttävä yhteys. Kotona avasin heidän ensimmäiset sähköpostinsa iloisessa odotuksessa, miten he ovat päässeet perille.

Slovenialaisen Ninan hän kohtasi, kun suuri koira oli naisen edessä ja sulki polun. Nina ei uskaltanut ohittaa koiraa, vaan pyysi apua.

– Katsoin koiraa silmiin ja sanoin tiukasti, että tämä on meidän reitti – suomeksi. Ja koira väistyi, koko elämänsä koiria pelännyt Salminen sai hämmästyä.

Jukka Salminen käveli slovenialaisen kanssa kaksi päivää. Kolmantena päivänä hän rohkaisi mielensä ja sanoi haluavansa kulkea yksin. Nina hyväksyi viestin ja matkat jatkuivat eri teitä.

-Se oli kasvun paikka itselleni, että voin sanoa toiselle, että se on tässä. En katkaisekaan yhteyttä, vaikka valitsen eri polun.

Nauhuri vapautti kävelijän ajatukset

Ahkera lukija mietti ennen matkaa, minkä kirjan ottaisi mukaan. Hän kuuntelee mielellään kirjoja pitkillä työmatkoillaan. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan keksinyt mitään kirjaa, mikä kiinnosti.

-Sitten keksin, että minähän teen pyhiinvaelluksen, joten kuuntelen Uutta testamenttia. Ajattelin, että se on semmoinen huuhtelu minulle.

Hän kirjoitti iltaisin päiväkirjaa, mutta sitä tärkeämmäksi osoittautui kaulapussissa roikkuva pieni nauhuri. Hän nauhoitti kävellessään tunnelmiaan ja ajatuksia, joita korvanapeista kuunneltu Uuden testamentin teksti herätti.

-Jo edellisellä matkalla totesin, että jos kirjoittaa ylös mitä kokee ja näkee, pystyy myös vastaanottomaan paljon enemmän. Nauhuri oli mahtava. Ei tarvinnut keskittyä miettimään, miten tämän tai tuon asian muistaa.

Salminen sanoo, että kirjoittaessaan, puhuessaan ja lukiessaan omia pohdintojaan ihminen tarkentaa ajatuksiaan. Hän tiedosti, että sitähän on koko kävelykin. Fyysinen kävely avaa ajatusten väyliä.

-Kävely on huuhteluväline.

-Ensin mielen virta saa liikkeelle pinnalla olevat ajatukset, joko kiitokset tai ähinät ja puhinat. Hiljalleen avautuu väylä sisemmälle kuuntelulle, näkökulma saattaa muuttua ja voi vaikka löytää sisältään lähteen, joka pulppuaa aivan uutta läsnäoloa.

Perillä tietoisena ja keskeneräisenä

Edellisellä Santiagon-vaelluksellaan Salmisella oli paluumatkalippu taskussa. Tällä kertaa hänellä oli vain menolippu. Hän varautui siihen, ettei ehkä jaksakaan henkisesti tai fyysisesti ja palaa viikon kuluttua kotiin.

-Enhän tiennyt, pystynkö matkaamaan 800 kilometriä. Se on yhtä pitkä matka kuin täältä Rovaniemelle ja vähän yli. Siinäkin oli selviytymisen kokemus, että kantaako elämä. Uskallanko epävarmuuden kanssa matkaan.

Alun perin Salminen varasi pyhiinvaellukseensa 33 päivää, eikä arvannut suoriutuvansa paljon nopeammin. Ei ollut kiire ja matka vain taittui.

Kolmanneksi viimeisenä päivänä hän halusi katsoa, mitä jalat kestävät ja matkaa taittui 50 kilometriä.

-Ja sitähän saa mitä tilaa: ensimmäiset rakot tulivat jalkoihin.

Salminen tiesi sisimmässään kaksi päivää ennen Santiago de Compostelaa, että hän on tällä matkalla tullut perille. Jalat ja sydän olivat samaa mieltä. (Häsa)