Uutiset

Kehitysmaiden työntekijöille kuuluu kohtuullinen toimeentulo

Kiitos Jyri Vankka kirjoituksestasi, ”minä ostaisin Reilun kaupan kännykän”.

Olen itse monasti miettinyt näitä samoja asioita. Me suomalaiset omassa kulutus- ja ostohysteriassamme unohdamme sen, miten halvat tuotteet on tuotettu.

Aivan kuin olisi oikein, että kehitysmaan työläiset (myös lapset) tekevät meille länsimaisille kuluttajille tuotteita alipalkattuina, huonoissa työolosuhteissa, jotta me voimme koristaa kotimme ja pihamme mahdollisimman edullisesti.

Mielestäni meidän pitäisi suoda myös kehitysmaiden työntekijöille kohtuullinen toimeentulo, asunto, lomat, terveydenhuolto, eläke vanhuuden turvaksi, ym. ym. Heidän lastensa pitäisi voida käydä koulua ja viettää lapsuuttaan aivan samoin kuin meidän lapsemme täällä koto-Suomessa.

Jokaisen kohdallaan tulisi miettiä sitä kahden euron kiinalaista leipäkoria ostaessaan, paljonko sen korin tekijä on siitä saanut palkkaa. Ei edes puolta kupillista riisiä.

Jos sen sijaan ostaisimme tämän leipäkorin kaupasta, joka on sitoutunut ostamaan ja myymänsä tuotteet sellaisista tehtaista, jotka maksavat työtekijöilleen kunnon palkan, huolehtivat työntekijöidensä työturvallisuudesta, eivätkä käytä lapsityövoimaa.

Yksi ihminen ei pysty maailmasta köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta poistamaan, mutta muuttamalla omaa ostokäyttäytymistään hän tekee sen mitä yksi ihminen voi tehdä. Edes jotain.

Maija Knuutila

Hämeenlinna