Uutiset

Kehitysoppi ei ole uskon asia

Pekka Rahkila väittää (Hämeen Sanomat 28.8.), että koskaan ei ole voitu näyttää toteen jonkin lajin muuttuneen alkuperäisestä kehittyneemmäksi lajiksi. Nykytutkimuksen valossa Rahkilan väite on pötyä.

Kehitysoppi ei tarkkaan ottaen väitä, että ihminen polveutuu apinasta. Sen sijaan jo DNA- tutkimukset osoittavat, että ihmisellä ja apinalajeilla on niin paljon yhteisiä geenejä, että joskus muinaisuudessa elänyttä kantamuotoa voidaan pitää kädellisten imettäväisten yhteisenä lähtölajina, josta kehittyminen eri suuntiin on alkanut. Viimeinen yhteinen kantamuoto näyttää olleen ihmisellä ja simpanssilla.

Lukuisat fossiililöydöt ja esimerkiksi valtamerten syvyyksissä yhä elävät aitotumallisten eliöitten esimuodot vahvistavat nykyisiä hypoteeseja elämän kehittymisestä maapallolla. Lajien kehitys on seurausta geenimutaatioista ja kunkin parhaiten selviytyneen muunnoksen sopeutumisesta ekologiseen lokeroonsa. Nämä lokerotkin muuttuvat hyvin pitkällä aikavälillä; muutokset puolestaan vaativat eliöidenkin jatkuvaa sopeutumiskehitystä.

Kehitysoppi ei ole uskon asia.

Evoluutiotutkimus on – kuten kaikki tieteellinen tutkimus – tuloksiaan jatkuvasti korjaava tieteenala. Hypoteesit asetetaan aina aikanaan tiedeyhteisön kriittisen tarkastelun kohteiksi. Ne hylätään, jotka eivät tarkastelua läpäise.

Toisin on luomisuskon laita. Uskoa ei aseteta kyseenalaiseksi – ei se muuten uskoa olisikaan.

Jo maatalousyhdyskuntien kehityksen alussa luonnonvoimien armoilla eläneet ihmiset alkoivat luoda jumalia ”turvakseen”. Niistä ajoista uskomukset ovat kehittyneet varsin konkreettisista nykypäivän abstrakteihin muotoihin samalla, kun ihmisen mielikuvitus on keksinyt yhä moninaisempia ja aikansa tarkoituksiin paremmin sopivia jumalia, kuten kaikkivaltiaita universumin luojia.

Oma arvaukseni on, että meidän universumimme on vain yksi pieni hiukkanen syklisesti sykkivässä universumien äärettömässä joukossa. Tähän viittaisi fysiikasta tuttu energian häviämättömyyden lakikin. Alku ja loppu ovat vain ihmisen työhypoteeseikseen kehittämiä määreitä.

Vaikuttaa nykytiedon valossa siltä, että mistään universumista ei löydy ainakaan täysin ihmisen kaltaista oliota, sillä olosuhteiden variaatiot ovat määrällisesti ilmeisen loputtomat.

Esko Mäkelä

VTM

Hämeenlinna