Uutiset

Keikalle pitää päästä!

Saija Varjus varoittelee nuoria, jotka haaveilevat laulajan urasta.

-Ne luulevat, että tämä on ihanaa hommaa, mutta se ei ole koko totuus.

Musiikkimaailmassa riittää ongelmia, mutta Varjus ei aio luovuttaa – ei, vaikka vakava sairauskin painaa päälle.

-Jos olen kaksi viikkoa kotona niin ettei ole lainkaan keikkoja, en osaa enää olla. Keikalle pitää päästä, hän tunnustaa.

Saija Varjukselle tulee tänä vuonna 15 vuotta täyteen iskelmälaulajana. Hänen uransa alkoi vuonna 1996, kun hänet valittiin tangokuningattareksi.

Tuolloin tangokuninkaallisuus oli aivan muuta kuin nykypäivänä. Tangokuningasta ja -kuningatarta pyöritettiin ympäri maata, keikkoja ja julkisuutta riitti.

Varjuksella vain ei ollut oikein käsitystä siitä, minkälaista musiikkia niillä keikoilla olisi pitänyt esittää.

-Enhän minä tiennyt tanssilavoista mitään, en edes tiennyt, kuka on Paula Koivuniemi. Siihen asti olin opiskellut klassista musiikkia.

Varjus oli valmistunut luokanopettajaksi ja toiminut sen jälkeen opettajana. Lisäksi hän oli opiskellut pianonsoittoa ja laulua. Varjuksen ääniala on laaja: mezzosopraano ja kontra-altto.

-Mietin vakavasti oopperalaulajankin uraa. Harkitsin opintoja Düsseldorfissa, mutta silloinen mieheni sanoi, että hän jäisi kyllä lasten kanssa kotiin.

Mutta tähän väliin tulikin sitten menestys tangomarkkinoilla. Peruskoulunopettajasta ja kahden pienen lapsen äidistä tuli iskelmälaulaja.

Viidessätoista vuodessa on moni asia muuttunut. Ala on muuttunut kovemmaksi. Koko levybisnes on muuttunut täysin, samoin keikkabisnes.

-Homma kiristyy koko ajan. Esiintymispaikat vähenee, ja toisaalta uusia laulajia tulee koko ajan lisää. Yhtälö on aika vaikea.

Monet vuodet Varjus kiersi maata oman orkesterin kanssa.

-Minulla ehti olla neljä keikkabussia. Vuosi sitten myin viimeisen pois.

Varjuksella ei ole enää omaa orkesteria. Sellainen ei kerta kaikkiaan kannata nykyisillä keikkamäärillä.

-Välillä tein hyväntekeväisyyttäkin. Orkesteri sai palkkansa, mutta minulle ei enää riittänyt.

Nykyään Varjus esiintyy kahdella tavalla. Joko duona kitaristi-aviomiehensä Petri Hämäläisen kanssa tai orkesterin kanssa niin, että bändin jäsenet kootaan esiintymispaikan läheltä.

-Minulla on ympäri Suomea muusikkotuttuja, jotka ovat ammattilaisia ja osaavat ohjelmistoni.

Esimerkiksi jos Varjukselle tarjotaan keikkaa Pohjois-Suomesta, hän voi ottaa yhteyttä Tornion konservatorion opettajiin.

-Mutta minkä tahansa pumpun kanssa en suostu enää esiintymään. Muusikkojen on oltava ammattilaisia, muuten musiikki ei kuulosta siltä kuin pitäisi.

Esiintymisajatkin menevät koko ajan hullummiksi.

-Artisti aloittaa myöhemmin ja myöhemmin. Porukka ottaa pohjia kotona ja tulee ravintolaan vasta myöhään, ja silloin ei pääse sisään kuin joka toinen.

-Muusikko laittaa kamat kuntoon ennen iltayhdeksää, ja odottaa sitten tuntikausia, että pääsisi esiintymään. Pahimmillaan olen aloittanut vasta yhdeltä yöllä.

Varjus ajattelee haikeudella 1980-lukua. Muusikkotutut ovat kertoneet, että silloin orkesteri saattoi olla samassa paikassa viikon, ja soittoaika saattoi olla iltakahdeksasta yhteen yöllä.

Yksi asia, joka stressaa muusikkoa ja yrittäjää, on keikkaelämän lyhytsyklisyys.

-Keikat tulee tietoon pirun myöhään. Mitään ei pysty suunnittelemaan, ja koko ajan pitäisi olla stand by.

Varjus kertoo viime syksystä, josta tuli odotettua vilkkaampi. Hän osallistui muun muassa Topi Kärki -kiertueelle, joka pysähtyi Hämeenlinnan Verkatehtaallakin.

Yhtäkkiä tuli soitto Ylläkseltä, että olisi pitänyt mennä sinne keikalle hiihtokauden avajaisiin. Ensin Varjus oli ajatellut, että ei onnistu, ei hän voi noin vain ottaa keikkaa 900 kilometrin päästä.

-Mutta kun ne ovat siellä hyviä ystäviäni, yritin saada bändiä kokoon ja melkein onnistuinkin. Se jäi rumpalista kiinni.

-Kun ilmoitin sinne, ettei onnistu bändin kanssa, ne sanoivat, että voisimme esiintyä duona. Niin sitten otimme keikan. Mutta siihen piti järjestää muitakin esiintymisiä, että siitä sai kannattavan.

Varjuksella on ollut yksi haave alusta eli tangokuningatar-kesästä alkaen.

-Pyörittelen päässäni, että vanhasta, 1950-lukulaisesta iskelmästä voisi ottaa ideoita tämän päivän musiikkiin.

Varjus arvostelee, että nykyään tehdään paljon kertakäyttömusaa. Toista oli 1950-70-luvuilla, jolloin isot orkesterit kiersivät keikoilla. Nykyään tietokoneella tehty musiikki usein korvaa aidot orkesterit.

Hän ihailee Laila Kinnusen lauluja ja muuta menneiden vuosikymmenten musiikkia.

-Minulla on kova nostalgian kaipuu. Haaveilen, että voisi laittaa tönkkömekon päälle ja laulaa tangoa ja lattareita suomalaisittain tehtynä.

Varjus sanoo, että hänellä on ollut urallaan onnea, kun sellaiset musiikkimiehet kuin Ile Vainio ja Risto Asikainen alkoivat tehdä hänelle lauluja jo 1990-luvulla.

-Asikainen vei jo silloin iskelmää popin suuntaan. Se oli silloin uusi juttu.

-Dam dam da da dim dumista tuli vuosikymmenen soitetuin kappale radiossa. Siinä oli Vainion sanat, ja sävellys oli Asikaisen. Laulan sitä edelleen keikoilla, samoin kuin Kuiskaten-kappaletta.

Varjusta huvittaa, että kaksikymppiset nuoretmiehet ovat nykyään löytäneet nämä 1990-luvun laulut. Ja tytöt myös.

Levybisnes on mennyt sellaiseksi, ettei Varjus tässä vaiheessa edes suunnittele albumin tekemistä. Mutta viime vuonna ilmestyi sinkku, ja sellainen on suunnitteilla nytkin.

Varjus toivoo sopivaa materiaalia Vainio-Asikainen-kaksikolta. Sen sijaan muutaman vuoden takainen yhteistyö Pauli Hanhiniemen ja Ari Kankaanpään kanssa jäi yhteen albumiin.

Perusvaikeus levytysasioissa on:

-Koskaan ei voi tietää, mitä ihmiset haluaa kuunnella.

Viime aikoina Varjus on ollut julkisuudessa MS-tautinsa ja siihen liittyvän hoidon takia. Hänelle tehtiin tammikuussa Puolassa leikkaus, jossa hänen kaulavaltimoidensa laskimoita laajennettiin.

-Tiedän jo, että leikkauksesta on ollut hyötyä. Jalkojen jäykkyys on vähentynyt, ja näen entistä paremmin lukea. Odotan leikkaukselta muitakin hyötyjä vähitellen.

Varjus sanoo MS-tautia pirulliseksi sairaudeksi. Hän sai diagnoosin 13 vuotta sitten.

-Vielä kaksi vuotta sitten pystyin juoksemaan kotoa läheisen Luulionvuoren laelle. Nyt on hyvä, jos pystyn kävelemään sinne.

Toisaalta Varjus sanoo olevansa niin sisukas, että hän vaikka konttaa ylös harjulle, jos kävelykään ei onnistu. (HäSa)