Uutiset

Keilaava autoilija saa vuosisadan täyteen

Rolla Zuck on kova poika keilaamaan. Hänen kausikeskiarvonsa 155 pistettä sarjaa kohti ei lukeudu maailman parhaisiin, mutta 99-vuotiaalle se on kova saavutus.

Michiganin Waterfordissa asuva Zuck täyttää kahden viikon päästä sata vuotta. Hänelle järjestetään kolmet kekkerit: suku, naapurit ja paikallinen keilailuyhdistys.

Rolla Zuck on edelleen myös innokas autoilija. Usein hän huristelee juuri keilahallin kulmille. Kuten esimerkiksi kerran toukokuussa, jolloin hän heitti kaksi 200 pisteen sarjaa peräkkäin.

Zuck ei koe sadan vuoden tulemista täyteen mitenkään ihmeellisenä asiana.

– Kun olin nuori, tiesin erään 112-vuotiaan miehen, ja naapurimmekin oli sentään 104-vuotias, Rolla Zuck kertoo.

STT

Parkkipirkoille uusi suojakeino

Pysäköinninvalvojat joutuvat työssään monenmoisten loukkausten kohteeksi. Britanniassa ammattikunta on kuitenkin saanut uuden suojakeinon.

Närkästyneet autokuskit tapaavat välistä sylkeä parkkipirkkojen päälle. Nyt kuitenkin eräs sylkijä on saanut tuomion, joka perustui syljen DNA-testiin.

Manchesterilainen Dennis Simms myönsi syyllisyytensä sen jälkeen, kun hänelle ilmoitettiin tehdystä DNA-testistä. Pysäköinninvalvoja oli ottanut päälleen saamastaan syljestä näytteen geeniperimän testiä varten.

Iso joukko pysäköinninvalvojia saa nyt Britanniassa yhden punnan maksavan pakkauksen, jolla voi ottaa talteen näytteen syljestä.

STT