Uutiset

Keisaripingviinit ilahduttavat Etelämantereella

14.12. Suomalaisten tutkimusasema Aboa, Etelämanner

Olemme olleet viikon asemalla ja vihdoinkin saa huokaista. Takana hektinen viikko, jonka aikana ajettiin asema toimintakuntoon myrskyisän talven jäljiltä. Talvituulet olivat vaurioittaneet aseman ulkopuolista lämpölinjastoa katkaisten generaattorilta asemarakennukseen johtavan glykolilinjan.

Nasut eli Aboan telakuorma-autot piti herätellä hangesta ajokuntoon, samoin varastohalliin säilötyt moottorikelkat.

Lauantaina aamuyöllä 11.12. saapui laivalta kaksi kopteria tuoden mukanaan tutkijat ja loput 4000 kiloa rahtia.

Tänään otettiin hieman rennommin. Retkikunnanjohtaja Mika Kalakoski esitteli Basen-nunatakin ympäristön jäätikköä. Tarkoituksena oli näyttää ensikertalaisille turvallisia alueita ja lähiseutujen railoalueita, joilla liikkuminen on hengenvaarallista ja siksi kielletty.

Basen-nunatak on basalttivuoren huippu, joka pistää esiin jäätiköstä. Se on 3-4 kilometriä pitkä ja leveä. Huipun korkeus merenpinnasta on n. 580 metriä.

Aurinko paistoi ja oli tyyntä ja lämmintä, kun lähdimme kelkoilla kiertämään Basenia. Yläpuolella kierteli kymmeniä vitivalkoisia lumipetrellejä sinisellä taivaalla, kilpaillen basalttiseinämillä olevista ikiaikaisista pesäpaikoista.

Kiersimme myös jäätiköllä sijaitsevan jääjärven kautta ja katsoimme vesipaikan, josta aseman talousvesi pumpataan ja kuljetetaan Nasuilla pihaan.

Nyt on rauhallinen kevätilta Aboalla. Aurinko paistaa ja suojaisan

ulkoterassin seinässä, auringossa, lämpömittari näyttää uskomattomia lukemia: + 27 astetta! Tosin kuistin lattialla, laatikkopinon varjossa on oluttölkki umpijäässä.

19.12. Ramppi, S 72*33´ / E 16*37´

Tänään ajettiin Riiser Larsenin jäätikön poikki meren rantaan, Aboan purkupaikalle eli Rampille. Täällä on shelfijäätikössä laaja lahti, jonka merijää osittain sulaa kesäisin, niin, että laiva voidaan purkaa merijäälle. Paikan nimi juontaa siitä, että shelfin reunalle on muodostunut lumesta luonnollinen luiska, jota pitkin voidaan ajaa telakuorma-autoilla ja kelkoilla ylös shelfin päälle. Tätä kautta tuodaan raskaat kuljetukset Aboalle. Matkaa asemalle kertyy 155 km, sillä reitti kiertelee jäätikön railoalueita.

Puolilta päivin pääsimme lähtemään. Mukana on lumitutkija Mika, geofyysikko Olli-Pekka, aseman kokki Toni ja minä. Varustuksena kelkoissa on polttoainetta, teltat, neljän hengen ruoka viikoksi, henkilökohtaiset varusteet ja Olli-Pekan tutkimusvälineistöä. Ja joka kelkassa kiinteä hätäpakkaus. Lisäksi joka kelkassa on GPS-satelliittinavigaattori. Tämä onkin todella välttämätön lumilakeuksilla ajettaessa. Reitit on edeltäkäsin ohjelmoitu koneisiin, ja kaikki suunnistus on näiden laitteiden varassa.

Sää oli aurinkoinen lähes rannikolle asti, mutta perille päästyämme mereltä vyöryi tuulen mukana pilvirintama ja nyt on maisema harmaa ja ilma kylmä, mutta kaksinkertaisissa Scott-teltoissa on lämmintä ja kodikasta. Bensiinikeitin suhisee teekattilan alla samalla lämmittäen koko teltan.

21.12. Aboa

Rampin tiedustelu on tehty ja taas ollaan asemalla. Aamusta ajettiin merijäälle tutkimaan olosuhteita. Rampin suulla kohdattiin kolme keisaripingviiniä. Ilmeisesti pariskunta ja poikanen. Uteliaina ne tulivat ihmettelemään meidän puuhiamme.

Ajettuamme lahden perälle asti, löysimme yllättäen avovettä. Avannon reunalla loikoili kolme weddelinhyljettä. Ne sattuivat ainoan kulkureitin varrelle, ja saimme läheltä seurata niiden touhuja. Laiskasti ne ojentelivat kaulojaan, yksi haukotteli ja täysin meistä välittämättä ne jatkoivat uniaan. Kaikkein lähinnä oleva rapsutteli etukäpälällään, tai räpylähän se taitaa olla, paksua massuaan.

Tiedustelu tehtiin loppuun, kelkat tankattiin ja reki pakattiin. Toni ja minä lähdimme pitkälle paluumatkalle. Olli-Pekka ja Mika jäivät vielä Rampille.

Alkumatkasta keli oli kohtalainen, mutta pian pilviverho paksuuntui ja horisontti hukkui näkyvistä. Samoin kontrasti katosi kokonaan ja oli täysin mahdotonta erottaa ajaessa lumen pintaa.

Oli kuin olisi ajanut pumpulissa, paitsi, että tuon tuostakin kelkka törmäsi tuulen muodostamaan lumidyyniin, sastrugiin.

Kaikkialla näkyi vain valkoista.

GPS-ruutua seuraamalla tiesimme olevamme menossa oikeaan suuntaan.

Toisen ajotunnin jälkeen alkoi mielikuvitus tehdä temppujaan, välillä piti oikein pysähtyä ja varmistua, että edessä ei ole jyrkännettä. Yhdeksänkymmentä kilometria ajettiin kuin pussi päässä. Sitten yhtäkkiä ajettiin ulos pilvestä, kirkkaaseen, lämpimään aurinkoon ja aivan edessä näkyi kotivuori.

24.12. Aboa

Jouluaatto. Aamulla normaaliaikaan herätys ja aamupala. Aseman jokapäiväisessä aamupalaverissa oli tavallista vähemmän asioita: milloin alkaa joulusauna ja milloin nautitaan jouluateria. Palaveri päätettiin aattoaamun asemaperinteen mukaisesti katsomalla videolta elokuva Lumiukko.

Ennen varsinaista joulunviettoa oli logistiikalla kuitenkin vielä pikkupuuhia. Aseman likavedenvedenpuhdistuslaitoksen ohjauskeskus ilmoitti joulunpunaisella valolla pumppuhäiriöstä, eikä auttanut muu kuin vetää haalarit niskaan ja lähteä viemäritöihin.

Puolilta päivin syötiin riisipuuroa lounaaksi ja kolmelta alkoi joulusauna.

Illan mittaan kukin vielä soitteli satelliittipuhelimella läheisilleen Suomeen.

Petri Heinonen

Kirjoittaja on hattulalainen retkikunnan asemalogistikko. Hän kirjoittaa matkaltaan päiväkirjaa Ajastimeen. Ensimmäinen osa oli lehdessä 11.12.

Päivän lehti

5.12.2020

Fingerpori

comic