Uutiset

Keittokattila kolmella kivellä

Ihmisen suku tulee kovin vähällä toimeen, jos kulutusjuhlaa ei ole koskaan kokenut.

Ensi kertaa elämässäni minulla on hienoisia sopeutumisvaikeuksia. En ole viime päivinä onnistunut asemoimaan oloani kotoisaksi markettien hyörinässä.

Tälle ajalle ominainen joulunalusvimma ei ole iskenyt korvien väliin eivätkä huolet läheisten joululahjoista askarruta pätkääkään. Viimetingan paniikkiostoksiin ei ole vielä mitään syytä.

Yllättävän pitkäkestoinen, jo muutaman päivän ikäinen ulkopuolisuuden tuntu syntyi kaukana kotoa, Keniassa.

Päiväntasaajan vaiheilla, sikäläisellä syrjäseudulla, Burungojärvellä veneilimme masai-heimoon kuuluvien kalastajien saarelle.

Yhteisössä elää jokunen perhekunta, muutama kymmenen ihmistä, kaikenikäisiä.

Heistä on kavala maailma kaukana. Savannin hiekan punaruskeaksi värjäämä järvi antaa kalaa, että porukka pysyy eväissä ja saa sen verran kokoon, että kalan kanssa on vähän muutakin särvintä.

Nykyaikaa saa saarelta suotta etsiä. Sinne on matkaa ainakin tuhat vuotta, ellei oteta lukuun muovisia kasviöljygallonoita, joita naiset käyttävät vedenkantoon.

Lapsilla on risaisia t-paitoja, joiden rintamukseen on painettu Boston Bruinsien tai New York Rangersien joukkuetunnukset. Ne ovat ilmeisesti lahjoja saarella vierailleilta lähetys- tai kehitysaputyöntekijöiltä.

Kalastaja-masaiden saarella minuun teki erityisen vaikutuksen savimaja, erään perheen asumus. Mitoiltaan kyhäelmä oli kolme metriä leveä, mutta ei viittäkään pitkä ja alle kaksimetrinen mahtui juuri ja juuri sisätilassa seisomaan.

Ovena oli repaleinen viltti, niukkaa kalustusta edusti vain savesta valettu lavitsa, jossa lojui muutama kulunut vuohentalja ja joku viltin tapainen.

Kolmen nyrkinkokoisen kiven päällä ruplatti risuvalkealla mustunut kattila, jossa majan emäntä keitteli kalaa ateriaksi väelleen. Läpitunkeva likaisuus ja lukemattomat kärpäset eivät puuhaa häirinneet.

Ihmisen suku tulee kovin vähällä toimeen, jos kulutusjuhlaa ei ole koskaan kokenut eikä paremmasta tiedä.

Mutta puutetta, kurjuutta, neuvottomuutta saati hätää näillä ihmisillä ei ollut. Heillä ei ole täyttä liiterillistä kuivia polttopuita, eikä varmaa tietoa siitä, onko huomenna kattilaan kerrassaan mitään.

Silminnähden he olivat tyytyväisiä oloonsa, puuhasteluunsa pienellä saarellaan vuohineen ja kanoineen. Heitä eivät paina joululahjahuolet eivätkä keväällä lankeavat luottokorttilaskut.

He elävät tässä ja nyt, vain tätä päivää vailla huolta huomisesta.

Mutta ei heissä ja heidän kiireettömässä elämäntavassaan toki mitään kadehtimista ole. En vaihtaisi päikseen, en edes pienellä välirahalla.

Masaiperheen äidin kolmen kiven päällä kiehuva kattila ei silti hevin haihdu mielestä. Elintasoa ja elämän onnellisuutta ei punnita samalla vaakalla.

Iloa voi tuotaa jo yksi hiukan isompi kala, myrskytön päivä, ukkoseton yö siinä missä pulskan tilipussin luoma ostovoima, naapuria korskeampi talo tai komeampi auto.

Joulustressi saattaa jäädä tänä vuonna väliin. Matkailu paitsi avartaa, myös jalostaa kulkijan mieltä ja arvottaa elämän arkisia asioita.

JUKKA VIITANIEMI

Päivän lehti

29.1.2020