Uutiset

Kekkosen tyylipisteet

Urho Kekkonen on taas päivän sana, lähes 25 vuotta sen jälkeen, kun kovakuntoiseksi kehutusta tasavallan presidentistä tuli sairas ja raihnainen eläkeläinen, ihminen ihmisten joukkoon.

Kekkonen puhuttaa, vaikka tutkimukset, arviot ja tohtori Juhani Suomen Kekkos-päiväkirjojen 4. osa tuovat maan vuosien 1956-82 päämiehen elämäntyöstä päivänvaloon tuskin mitään uutta.

Kekkosen suuruutta todistaa yksin se, että hän pysyy vuodesta toiseen kansallisena päähänpinttymänä, josta pitää keskustella olipa UKK:sta asiaa tai ei.

Kekkos-puheissa voi vieläkin kummitella suomalaiskansallinen kaipuu vahvaan tsaristiseen valtaan. UKK olisi ratkaissut senkin ongelman, puhuuko valtiosihteeri Raimo Sailas asiaa vai ei. Nyt saavutettuja etuja puolustavaa kansaa kalvaa ajatus, josko Sailas on sittenkin ainakin jossain asiassa oikeassa.

Kekkonen on edelleen politiikan tutkimukselle niin kova pala, että hänen yhteydessään puhutaan – Helsingin Sanomien keskiviikkoisen otsikon tavoin -kerta toisensa jälkeen vallan historian tuomiosta.

Mitään historian tuomiota ei ole olemassakaan: ihmiset maan päällä tuomioita jakavat. UKK:n tuomioon tarvitaan muka historiaa!

Kekkonen oli suuri valtiomies. Kukaan ei voi puhua historian presidentti Mauno Koivistolle saati Martti Ahtisaarelle langettamasta tuomiosta.

Tutkijoista Juhani Suomi on poikkeus. Hän pyrkii ymmärtämään Kekkosta ja tämän politiikkaa. Kun Juhani Suomi ei suostu tuomitsemaan Kekkosta, monet tuomitsevat Suomen.

Kekkos-arvioissa häiritsee jatkuvasti se tapa, jolla UKK:n tekoja arvioidaan kuin hän olisi elänyt 2000-luvulla maailmassa, jossa ei ole kylmää sotaa, vahvaa Neuvostoliittoa, idän ja lännen ristiriitoja sekä sodassa lyötyä Suomea.

UKK:n päiväkirjojen valossa ”historian tuomion” mukaan Kekkonen oli liikaa liikaa kallellaan itään. Arvioiden heikkous on juuri ajan tajun puute.

Edes rivien välistä ei tarvitse lukea, että tuomareiden mielestä Kekkosen olisi pitänyt johtaa maan politiikkaa vallan toisin. Ajatus houkuttelee, silti se on roskaa, jossittelua ja jälkiviisastelua.

Kukaan ei voi tietää, miten maan olisi käynyt Neuvostoliiton totisessa vyörytyksessä, jos Kekkonen olisi ratkaisevissa asioissa toiminut toisin kuin toimi.

Suomettuminen on totta, mutta miten historia olisi lopulta kirjoitettu, jos Suomi ei olisi suomettunut?

Paljon parjatun Kekkosen kauden päättyessä suomalainen kansanvalta oli niin vahvoilla, että maalla oli varaa sairaaseen, ajoittain työkyvyttömään presidenttiin. Suomi siirtyi mutkattomasti Kekkosen ajasta Koiviston valtakauteen.

Vallan vaihtuminen jos mikä todistaa sen puolesta, että Kekkosesta ja hänen valtakaudestaan voi jakaa historian tuomion sijaan pelkkiä tyylipisteitä.

Päivän lehti

5.6.2020