Uutiset

Kela-johtajan pelko: Voiko sote-rahaa mennä teiden kunnostamiseen?

Hämeenlinnan seudulla selvitetään parhaillaan Työsykkeen työterveyshuollon järjestämisen mallia.

Sote-uudistuksen myötä terveydenhoitopalvelut saattavat jatkossa kilpailla esimerkiksi teiden rahoituksen kanssa.

Sairausvakuutuksen rooli muuttuu niin, että osa siitä lakkaa olemasta vakuutusmuotoinen, ja maksut peritään verotuksen muodossa.

Näistä verorahoista valtio myöntää sote-uudistuksen mukaan jokaiselle maakunnalle tietyn suuruisen rahoituksen. Sen kokoon vaikuttaa esimerkiksi maakunnan asukasmäärä.

– Vakuutuksen etu on, ettei sitä voi käyttää muuhun kuin sen tarkoittamaan kohteeseen. Mutta jos rahoitus kerätään yleisenä verona, eikä sitä ole korvamerkitty mihinkään tiettyyn kohteeseen, niin silloinhan sitä rahaa voidaan käyttää ihan mihin tahansa, sanoo Kelan johtaja Mikael Forss. 

– Mikäli teiden kunnossapito tulee maakuntien tehtäväksi, niin silloin asia on näin. Aiemmin kunnat ovat saaneet sosiaali- ja terveydenhuollon osalta menoperusteisen rahoituksen, mutta nyt puhutaan yleiskatteellisesta rahoituksesta ja sitä ei korvamerkitä edes pelastustoimen tai sosiaali- ja terveydenhuollon osalta, myöntää sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila.

Maakuntien tehtäviä ei ole kuitenkaan vielä linjattu tarkemmin. Yleiskatteellinen valtion rahoitus vastaisi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakunnan muiden lakisääteisten tehtävien laskennallisia kustannuksia. LM-HäSa