Uutiset

Kellotorni muuttui kahvisalongiksi

Kanttori Matti Oikarisen työhuoneessa on harvoin ryysistä.

Lauantaina Hämeenlinnan kirkon kellotorniin kuitenkin jonotettiin, eikä syyttä. Naisten pankin Hämeenlinnan aluesolu muutti Oikarisen työhuoneen päivän ajaksi wanhan ajan kahvisalongiksi, josta sai leivoksia, kakkuja ja kuppikakkuja kera kahvin tai teen.

Moni tuli paikalle juuri persoonallisen tilan vuoksi.

Hattulalainen Anne Saarinen tuli paikalle tukeakseen Naisten pankkia.

-Upea paikka, toin mukanani myös mieheni ja hänen siskonsa, Saarinen kertoi.

Saarisen mielestä ravintolapäiviä voisi olla useamminkin.

-Tämä on loistava idea.

Samaa mieltä oli Marja Jenu, joka piti ideaa hyvänä ja paikkaa erinomaisena.

Hyytelökakkuja ja musiikkia

Wanhan ajan kahvisalongissa oli tunnelmaa. Vanhoista ikkunoista aurinko paistoi suoraan sisään ja kanttori Matti Oikarinen soitti pianoa.

Tarjoilijat Päivi Aikasalo, Taija Pihlajaniemi ja Birgitta Aspholm olivat pukeutuneet vanhan ajan tarjoilijan asuihin ja tarjoilivat kahvit suoraan pöytään. He olivat tehneet myös kaikki tarjottavat leivonnaiset itse.

Tarjolla oli muun muassa erilaisia hyytelökakkuja, mokkapaloja ja kevään väreissä kuppikakkuja.

-Jokainen leipoi, mitä halusi.

Kahvisalongin tuotto meni Naisten pankin hyväksi, joka on rahasto kehitysmaiden naisten tukemiseksi.

-Jos tämä menee näin hyvin, niin kyllä varmasti tulevaisuudessakin vastaavia järjestämme, kommentoi Päivi Aikasalo ohjatessaan ihmisiä odottamaan vapautuvia pöytiä kerrosta alemmas pieneen kappeliin.

Muitakin pop up -ravintoloita järjestettiin ravintolapäivän innoittamina. Muun muassa Riihimäellä Peltosaaren koulussa oppilaat panivat pystyyn Runokahvila Ruuneperin. (HäSa)

Päivän lehti

26.5.2020