Uutiset

Kenttäpiispa kuvassa sohii käsillä

Hämeenlinnan torilla, harmaan tihkun kietomassa kioskissa, menee iltapäivälehteä kaupaksi: ”Salaisten kuvien kauhukohtalot”. Talvisodan alkamisesta on pian 67 vuotta.
Kenttäpiispa Hannu Niskanen ehtii pääkaupungista Hämeenlinnan raatihuoneelle hivenen myöhässä. Hämäläisen suurkaupungin yksisuuntaisiin katuihin ei totu.

Puolustusvoimien hengellisen työn johtaja, sotaväen ylin sielunhoitaja, vakavoituu. Edessä on alkuviikkoon asti salassa pidettyjä valokuvia talvi- ja jatkosotien ajalta.

Mitä näette näissä kuvissa?
– Nämä ovat järkyttäviä. Ymmärrän, että on tuskallista, jos niissä esimerkiksi on omaisia tunnistettavissa.
– Mutta nyt kun salaamisaika on päättynyt, ei varmasti ole muuta mahdollisuutta kuin että ne tulevat kaikkialla nähtäviksi. Ongelmatonta se ei ole.
– Ehkä kuitenkin on niin, että jos jotain salataan, se vain herättää enemmän kysymyksiä.

Onko kuvien käsittely julkisuudessa pysynyt hyvän maun rajoissa?
– Minusta on kyllä.

Miten nämä kuvat vaikuttavat tavallisten suomalaisten käsityksiin viime sodistamme?
– Luulen, että näillä on oma merkityksensä. Kun sodasta on pitkä aika ja kun Suomi on elänyt rauhan tilassa kauan, saattaa kasvaa romantisoitu, steriili kuva sodasta. Saattaa vähitellen unohtua miten hirvittävää se on.
– Nämä kuvat voivat pysäyttää, panna miettimään, miten hyvä olisi toimia niin, ettei koskaan tarvitsisi sotia.

Voivatko nämä kuvat herättää myös uutta vihaa ja katkeruutta venäläisiä kohtaan?
– On se toki mahdollista. Ainakin hetkellinen kuohahdus voi syntyä. Muistan kun näin ensimmäisen kerran valokuvassa desanttien surmaaman vauvan, jota sotilaspappi sylissään kantoi, kyllä se minua kuohutti.
– Mutta tunteiden torjuminen ja peitteleminen ei niitä poista. Ne pitää kohdata ja käsitellä.

Eli viholliselle voi ja pitää antaa anteeksi?
– Sota on sotaa. Ei varmasti ole mitään hyötyä siitä, että vihaa pidetään yllä.

Kuvien julkaisemista ovat esimerkiksi eräät veteraanit jonkin verran paheksuneet. On kysytty, onko sodan kauhuja taas tarpeen kaivella…
– Ajatukseni on, että kyllä nämä toimivat myös sotia vastaan. Ainakin nämä antavat kuvaa siitä, mitä sota on ja mitä kauhuja siihen liitttyy. Toivon silti, ettei näillä erityisesti mässäiltäisi.

Kuvia katsoessa voi tulla mieleen, että eikö olekaan kaunis kuolla ”kun joukkosi eessä urhona kaadut…”?
– Vanhoilla, hienoilla isänmaallisilla lauluilla on kyllä oma paikkansa, mutta ei sodassa kuoleminen varmasti mitään kaunista ole. Se on hirvittävän raakaa ja kauhistuttavaa, syvästi vaurioittavaa niille, jotka sitä joutuvat näkemään.

Onko suomessa osattu suhtautua sotaan oikein, niin ettei sotaa ole yliromantisoitu?
– Kyllä minusta. Vaikka veteraanien arvostus on vihdoin noussut, ei Suomessa ole vallalla perinnettä myyttisestä sankaruudesta.
– Tärkeää on, että he olivat ja ovat hyvin tavallisia suomalaisia miehiä, eivät mitään supermiehiä, sankareita menneisyydestä.
– He ovat hyvin avoimesti kertoilleet sodan kauheuksista, kuvanneet miten jokainen pelkää, miten täit syövät ja ruoasta on puutetta.

Eli realistinen kerronta puree paremmin kuin idealisointi?
– Suomalainen perinne on ajatella, että propaganda on valheen synonyymi. Kaikki suurentelu ja kaunistelu, herättää suomalaisessa sotilaassa suuria epäilyjä.

Tuntemattoman sotilaan antama kuva suhtautumisesta sotapropagandaan on siis oikea?
– Kyllä. Pappejakin olisi sodassa haluttu jossain määrin propagandatehtäviin. Onneksi jatkosodan alkuvaiheessa tuli voimakas ohjeistus sotilaspapeille keskittyä oleelliseen, varsinaiseen papin työhön.

Suomen viime sodissa toimi liki tuhat sotilaspappia. Heistä kaatui 35. Millaista heidän työnsä todella oli?
– Heitä on yhä elossa satakunta. Tapaankin heitä säännöllisesti. Sota on ollut monella tavalla syvältä rouhiva kokemus myös papeille. Heitä oli etulinjassakin, monethan toimivat sodassa upseereina eivätkä pappeina.

Mikä siinä oli raskainta?
– Varmaankin työskentely joukkosidontapaikoilla ja sotasairaaloissa sekä kaatuneiden huolto. Papit huolehtivat, että vainajat tuotiin arvokkaasti kotiseudulleen. Omaisten kohtaaminen surukodissa on yhä papille rankimpia asioita.

Mannerheimkin pelkäsi aluksi, että asemilla seisovat ruumisjunat lamauttaisivat kansakunnan moraalia. Mutta kävi toisin?
– Niin, pian osoittautui, että sankarihautaamisista tuli isänmaan eheyttä rakentavia tapahtumia. Vainajan saaminen kotiin kuitenkin rohkaisi ja lohdutti.

Hämeenlinnan Paasikivi-seurassa pitämässänne esitelmässä kerrotte joutuneenne usein pohtimaan sotilaspappina viidettä käskyä. Pitäisikö tuon käskyn kuulua: ”Älä tapa – paitsi jos on ihan pakko”?
– Viides käsky on täysimääräisesti voimassa. Se on alusta alkaen merkinnyt yksilöeettistä käskyä. Se kieltää ottamasta oikeutta omiin käsiin.
– Raamatusta löytyy suuri määrä käskyjä tappaa vihollisia. Yhdellä raamatunlauseella ei voi ratkaista näitä ongelmia. Raamattu on hyvin monikerroksinen kirja. Sen käytössä on pyrittävä etsimään kokonaisnäkemystä.

Eli yksikään joka miekkaan tarttuu ei välttämättä huku?
– Ei voi sanoa, että ei pidä paikkansa mitä Vapahtaja sanoi: joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Mutta ihminen ei voi käyttää miekkaa oman etunsa tavoitteluun, se ei ole hänen miekkansa. Sodassa tuo miekka on esivallan miekka.
Kirkkoisä Augustinus (354-430) kehitti teorian oikeutetusta puolustautumisesta. Oikeutettu on puolustussota, kun kaikki muut keinot on käytetty ja kun sen voi katsoa olevan pienempi paha kuin alistuminen.

Oliko esimerkiksi viime vuosisadan sodista yksikään oikeutettu?
– Muuan saksalainen teologisen etiikan asiantuntija sanoi, että Suomen talvisota oli 1900-luvun ainoa sota, joka täyttää kaikki perinteiset oikeutetun puolustautumisen kriteerit.
– Oikeutetun sodan teorian tarkoitus oli nostaa sodan kynnys niin korkealle, ettei oikeastaan mikään sota ole oikeutettu. Sen tarkoitus ei ollut tehdä kaikista sodista oikeutettuja.

Onko USA:n johdolla käytävä Irakin-sota oikeutettu?
– Minun mielestäni ei ole – tämän oikeutetun sodan teorian näkökulmasta.

Mikä siitä tekee epäoikeutetun?
– Ensinnäkin se on hyökkäystä, ei puolustamista perinteisessä mielessä. Siinä mentiin suvereenin valtion alueelle. Vaikka on sanottu, että sillä puolustetaan läntistä maailmaa terrorismia vastaan. Eikä sodan aloittaminen ollut minusta se viimeinen keino.

USA:n valtiojohto pitää vahvasti esillä myös kristillisiä arvoja. Käyttääkö se niitä väärin?
– Sehän tässä ongelmana onkin, että kun teoriota tulkitaan, niin… Ne ovat vain teorioita. Maailma on monimutkainen, yksi teoria ei ratkaise näitä.

Kristillistä kirkkoa on sanottu maailman vanhimmaksi rauhanliikkeeksi. Sodat vain jatkuvat. Onko kirkko siis epäonnistunut?
– Voidaan tietysti sanoa, ettei kristillinen sanoma ole riittävästi vaikuttanut, koska kristillinen maailma on ollut sodassa jatkuvasti. Mutta jos kirkot eivät olisi tehneet työtään, olisiko maailma vieläkin hirveämpi, sitähän me emme tiedä.
– Sotien todellisuus on sellaista elämän realismia, joka Raamatussakin näkyy. Ei siellä luvata pysyvää rauhaa maailmaan. Silti meitä kehotetaan rakentamaan rauhaa.

Onko mitään tehtävissä?
– Kirkon valta on sananvaltaa. Vaikka aika takkuavaahan se työ on tässä matoisessa maailmassa, itsekin puutteellisena.
– Ja demokraattinen puolustusjärjestelmä on todellinen rauhantekijä. Rauhanturvatehtäviin osallistuva Suomen puolustusvoimat on yksi sovellutus oikeutetun puolustamisen periaatteesta. Sen tarkoitus on turvata ja rakentaa rauhaa.
(HäSa)