Kolumnit Uutiset

Keppanakeskustelu kiertää kehää

Muistaako kukaan, milloin viimeksi some räjähti supernovaksi, kun keskioluen siirtoa Alkoon väläytettiin?

Minä muistan. Se oli aika tarkalleen vuosi sitten, kun peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) antoi Helsingin Sanomille asiasta haastattelun. Samana lauantaina läksimme demarien puolueväen kanssa Itämeren aalloille kohottamaan henkeä (lue: ryyppäämään). Sunnuntaiaamuna media herkutteli kuvilla ja haastatteluilla darraisista duunareista, jotka raahasivat perässään kaljakärryjä.

Voin paljastaa, että puolueväki ei kiitellyt ministerinsä aivopierun ajoitusta.

Viime viikonloppuna oli keskustalaisten vuoro olla myrskyn silmässä kahdellakin tapaa. Kun maakuntien väki oli juuri selviytymässä talvimyrskyn ja laivakaljan aiheuttamasta pahoinvoinnista, esiin pulpahti puolueen parin vuoden takainen ohjelmakirja ”Kippis kohtuudelle”. Näytti suorastaan siltä, että ylivoimaisessa gallup-johdossa liitelevä Juha Sipilä olisi armosta päättänyt antaa tasoitusta kilpailijoille.

Nähtäväksi jää, oliko kyseessä kevään vaalien niin sanottu game changer, joka palauttaa kansan mieliin, mistä lestadiolaisjohtoinen konservatiivipuolue on aidosti tehty?

Sipilää strategisesta munauksesta ei kuitenkaan voi syyttää, sillä ohjelman kaivoi esiin sopivasti risteilyn jälkimainingeissa Viihdelehti Stara. Alamäkeä jyrkensi sitten kommenteillaan puoluesihteeri Timo Laaninen ja pian jo kepun kansanedustajaehdokkaat sanoutuivat paniikissa irti puolueen virallisesta kepulinjasta.

Median toiminnasta tulee vahva deja vu -olo, mutta mielenkiintoisempaa on miettiä, mistä nämä kansaa kiihdyttävät poliittiset itsemurhat saavat alkunsa.

Uskotteko, että ihan oikeasta huolesta ja velvollisuudentunteesta? Kaava on sama kuin kaiken muunkin, niin hyvän kuin huonon sääntelyn taustalla. Asiantuntija tekee tieteellisen tutkimuksen, jossa todetaan, että näin ja näin monta ihmishenkeä ja miljardia säästetään, jos tämä ja tämä asia kielletään.

Rätingit lyödään poliitikon eteen, joka kokee aidosti olevansa vastuussa jokaisesta uhrista, ellei ole edes yrittänyt pukea kuvainnollista kypärää näiden päähän.

Ongelma vain on, että elämä ei taivu tilastoon, vaan on kompleksisempi kokonaisuus.

Itse olen jonkinlainen suomalaisen juomakulttuurin entinen lapsiuhri, ja nähnyt aivan liikaa alkoholin aiheuttamaa väkivaltaa ja kuolemaa. Mutta kun se ei valitettavasti poistu vähentämällä alkoholin saatavuutta kohtuukäyttäjiltä, sanovat THL:n tutkijat mitä tahansa.

Käytännön kokemus kertoo, että haitat vähenevät kulttuuria muuttamalla. Se on hidas tie, mutta vuodesta 2007 on nähty jo tilastollinenkin selkeä trendi, jossa etenkin nuorten juominen vähenee. Nuoret olivat jo oppimassa, että alkoholia on mukavinta nauttia ravintolassa. Siihen pitäisi kannustaa, koska se myös työllistää.

Eniten juova 10 prosenttia suomalaisista taas juo puolet kaikesta alkoholistamme. Heitä ei auta kaljan lantraaminen.