Uutiset

Kerho hävisi KooKoolle Lappeenrannassa

Jääkiekon SM-liigaan valmistautuva Hämeenlinnan Pallokerho oli takaa-ajajana perjantaina Lappeenrannassa käydyssä harjoitusottelussa Mestis-joukkue KooKoota vastaan. Pariinkin otteeseen kahden maalin karkuteille päässeet kouvolalaiset kuittasivat voiton rangaistuslaukauskisan jälkeen maalein 4–3 (2–0, 0–1, 1–2, 1–0).

Mikael Kuronen ja Jari Kauppila olivat KooKoon onnistujia rankkarikisassa. Kerhon molemmat laukojat Joonas Vihko ja Teemu Rautiainen puolestaan epäonnistuivat yrityksissään.

KooKoo teki SaiPan turnauksen avausottelussa varsinaisella peliajalla kolme maalia, joista kaksi oli ylivoimaosumia. HPK vastaavasti ei yltänyt viime viikonvaihteen kotiturnauksen kaltaiseen menoon.

– KooKoo teki hienoja maaleja ja ansaitsi ilman muuta voittonsa. Joukkueella on selvästi peli kunnossa, myönsi HPK:n päävalmentaja Kai Rautio.

Rautio ei ollut kuitenkaan huolissaan miehistönsä esityksestä.

– Meillä oli nyt hieman puhti pois, mutta se ei ole toisaalta mikään ihme, sillä takana on neljä kovaa harjoitusviikkoa. Kaikesta näkee, että liigan avaus lähestyy.

– Juuse Saros maalissa pelasi ihan hyvän ottelun, mutta hänen edessään pelanneille miehille jäi paljonkin parannettavaa, Rautio arvioi.

HPK:n maalintekijöinä kunnostautuivat Robert Leino (syöttäjät Jyri Niemi ja Tuomas Santavuori), Teemu Rautiainen (Ossi-Petteri Grönholm) ja Tuomas Vänttinen (Rautiainen ja Juha Kiilholma).

HPK kohtaa lauantaina Lappeenrannan turnauksen pronssiottelussa Pelicansin, joka hävisi iltaottelussa SaiPalle maalein 6–5. Turnausvoitosta pelaavat SaiPa ja KooKoo. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

4.6.2020