Uutiset

Kerho nousi sillasta - katso videot!

Salmio tällää JYP:lle 1-2 ajassa 52.19. Moni luuli pelin olevan ohi.

Tätä ennen HPK ja JYP olivat taistelleet kaksi erää tasaisesti jääkiekon SM-liigan tiistai-illan ottelussa. Ensimmäistä erää veivät hienokseltaan keskisuomalaiset ja toista taas kotijoukkue HPK. Sen huomasi myös JYP:n päävalmentaja Jyrki Aho.

– Ensimmäinen erä oli aika tunnustelevaa ja vaihtelevaa taistelua. Toisessa erässä HPK:lla oli omat hetkensä. Kolmannessa erässä meillä oli taas omat paikkamme ja ansaitsimme 2–­1-johtomme.

Vahvasti viime peleissä esiintynyt Borna Rendulic vei Tuomas Vänttisen ja Marko Luomalan syötöstä Kerhon toisessa erässä johtoon. Rendulic nousi vahvasti laidasta maalille oman laukauksensa jälkeen, sai nappisyötön Vänttiseltä ja iski kiekon vastustamattomasti Tuomas Tarkin (32 torjuntaa) selän taakse. HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin kehui ansaitusti hyvän pelin pelannutta suojattiaan.

– Borna oli tänään vahva. Hänellä on kiekossa pysymisen taito ja laukaisuherkkyyttä. Onnistumisten kautta hän on saanut lisää itseluottamusta. Rendulicin kokonaisvaltainen pelaaminen on hyvällä tasolla ja hän tuo meille kaivattua voimaa maalintekopeliin.

JYP:n tasoitus tuli nololla tavalla vain viisi sekuntia Kerhon johto-osuman jälkeen. Juha Mielosen rystylätty epäonnistui karkeasti, Topi Nättinen kiitti ja laukoi pelin tasoihin. Jos Kerholla olisi ollut ottelussa käytössään ylimääräinen puolustaja, olisi Mielonen saanut todennäköisesti seurata ainakin loppuerän vaihtoaition puolelta. Niin karkea miehen virhe oli.

Kerho ei luovuttanut

Osa 3415 katsojasta taisi jo suunnitella kotiin lähtöä, kun kolmatta erää oli jäljellä vajaa viisi minuuttia ja vastustaja johti peliä maalilla. Peli oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi.

Ensin Johan Larsson laukoi ranteella Kerhon tasoihin ja takaisin peliin mukaan. Minuutti edellisestä JYP joutui alivoimalle ja HPK rankaisi. Eric Fehr ja Larsson juonivat kiekon Jere Salliselle, jonka Ville Viitaluomalle tarkoittama syöttö lipsahti maalivahti Tuomas Tarkin suojuksista maalin perukoille.

JYP yritti lopussa tasoitusta ilman maalivahtia. Se kostautui niin kuin monesti käy. Viitaluoma ja Aleksi Laakso kuittasivat syöttöpisteen mieheen Fehrin iskiessä kiekon tyhjään maaliin ja tulostaululle loppulukemat 4–2.

– Peli oli melko fyysinen. JYP:llä on isokokoinen joukkue. He pitivät meidät hyvin ulkona maalintekopaikoilta. Peli oli kovaa taistelua kiekosta, jossa me veimme tänään pidemmän korren, jutteli Fehr pelin tauottua.

Fehrin mukaan HPK ei lannistunut tappioasemassa, vaan joukkue jaksoi uskoa voittoon.

– Meidän piti vaan jatkaa taistelua. Mielestäni lopulta ansaitsimme tänään voiton. Olimme pelanneet siihen asti hyvin ja uskoimme penkillä, että me pystymme vielä nousemaan tappioasemasta.

Selin kehui vastustajaa

HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selinin oli voitto-ottelun jälkeen helppo kehua myös vastustajajoukkuetta.

– JYP on rutinoitunut huippujoukkue. Meidän täytyy laittaa parastamme, jos aiomme JYP:n kaltaisen joukkueen voittaa. Tänään me teimme sen.

Selin löysi otteluun valmistautumisesta ja loppuun asti yrittämisestä pelin ratkaisun.

– Tänään näimme hirvittävän työmäärän molemmilta joukkueilta. Molemmilla joukkueilla oli omat vahvat hetkensä. Pelissä näkyi tänään meidän hyvä valmistautuminen. Ymmärsimme tänään, että ottelu kestää 60 minuuttia.

NHL unelmana

NHL:n työsulun loputtua eri tahoilta on tihkunut huhuja Eric Fehrin mahdollisesta siirtymisestä NHL:ään tai KHL:ään. Fehr tyrmää huhut suoralta kädeltä, mutta myöntää NHL:n olevan edelleen tavoitteena.

– En tiedä tulevaisuudestani juuri nyt mitään enkä ole kuullut huhuja. Keskityn tällä hetkellä pelaamaan HPK:lle. Tietenkin haluaisin vielä jonain päivänä mahdollisuuden pelata NHL:ssä, unelmoi tehot 1+1 iskenyt voimahyökkääjä.

Myöskään HPK:n valmennuksella ei ollut tietoa Fehrin mahdollisesta siirrosta.

– Minä en ole huhuja kuullut. Kyllä joku sitten kertoo lähteekö Fehr vai ei, naurahti Selin.

Päivän lehti

6.4.2020