Uutiset

Kerho pysyi hyvin TsSKA:n kyydissä

Hämeenlinnan Pallokerho ei onnistunut kukistamaan KHL-seura TsSKA:ta toisessakaan Rovaniemen turnauksen ottelussaan. Keskiviikkona moskovalaisjoukkue oli parempi maalein 2–0 (1–0, 1–0, 0–0).

Jääkiekon Liigan valmistautuvan HPK:n ei kuitenkaan tarvitse hävetä esitystään Santasport Hockey Challenge -turnauksen päätösottelussaan. Kerho nimittäin peluutti kaukalossa useampaakin A-junioriaan.

Kerhon päävalmentaja Pasi Arvonen oli tyytyväinen molempien TsSKA-pelien antiin.

– Totta kai meillä on vielä pitkä matka liigavauhtiin, mutta ihan oikeaan suuntaan olemme menossa. Tänään moni nuori kaveri sai mahdollisuuden näyttää osaamistaan ja onnistuikin haastamaan kovia kiekkoilijoita ihan hyvin. Vastustaja oli todella kova, ja me olimme puolustuskannalla lähes koko ajan, mutta esityksemme oli kuitenkin ihan lupaava, Arvonen kuvaili.

HPK:n paras pelaaja keskiviikon ottelussa oli maalivahti Joni Myllykoski.

– Hän oli todella vakuuttava. Jonin hyvien torjuntojen ansiosta pysyimme menossa mukana, Arvonen muisteli.

HPK palaa Rovaniemeltä vasta perjantaina. Turnauspelien lomassa joukkue on leireillyt pohjoisessa.

– Seuraavat harjoituspelit ovat vuorossa reilun viikon kuluttua omassa turnauksessamme. Ja vastustajakin edelleen kovaa luokkaa, KHL-joukkueet Sibir ja Jokerit, päävalmentaja Arvonen muistutti.

HPK:n kentälliset: Eetu-Ville Arkiomaa–Marek Viedensky–Tuomas Vänttinen, Aleksi Laakso–Juuso Vainio, Santeri Vuoti–Juhani Jasu–Joonas Vihko, Antti Bruun–Joni Tuulola, Saku Salminen–Toni Jalo–Patrik Virta, Ossi-Petteri Grönholm–Jyri Niemi ja Nicolas Ritz–Joona Monto–Jere Laine, Markus Haapanen. HPK:n maalissa pelasi Joni Myllykoski. (HäSa)

Asiasanat