fbpx
Uutiset

Kerho taisteli pisteen

Pinna tuli, mutta kolmekaan ei ollut kaukana.

HPK:n naiset pelasivat pitkään kaavan kautta SM-sarjamatsin Oulun Kärppiä vastaan. Kärpät voitti 10 voittolaukauskisan ratkaisulla.

Milla Heikkinen ja Niina Mäkinen tekivät voittolaukauskisan ratkaisumaalit.

HPK:n maalivahti Maija Hassinen-Sullanmaa venyi 40 torjuntaan ja oli Kerhon ykköshahmo. Myös Kärppien kassari Susanna Airaksinen oli vireessä, sillä hän esti Kerhon maaliaikeet kokonaan 24 pelastuksella.

– Vauhdikas ja hyvä naisten SM-sarjaottelu, mutta kaksi pillipiiparia (Henrik Olander ja Jere Pekonen) pilasi ottelua. Paikalla ei ollut edes tuomaritarkkailijaa. Tuomarit jätettiin yksin tiukkaan paikkaan, sanoi HPK:n valmentaja Jarkko Julkunen.

Kerho kärsi esimerkiksi avauserässä neljä kahden minuutin jäähyä. Sisukas puolustustaistelu ja Hassinen-Sullanmaan laatutorjunnat estivät oululaisten maaliaikeet.

– Tämä oli taktisesti kauden paras peli. Paikat oli voittaa ja paikat oli hävitä peli jo varsinaisella peliajalla. Kiva olisi ollut ottaa vähän enemmän kuin yksi piste, Julkunen sanoi.

Esimerkiksi toisen erän alussa Kerhon ykkössentteri Riikka Noronen laukoi avopaikasta harmillisesti yli. Päätöserässä Anniina Kaitala järkeili hienon tekopaikan loistosyötöllä, mutta tulosta ei tullut.

Muuten näkymättömästi pelannut Nina Tikkinen oli tehdä Kärpille ratkaisun jatkoajalla. Kärppien Suvi Käyhkö helisytti ylärimaa jatkoajan lopussa.

– Koko joukkue onnistui ja pelasi kurinalaisesti. Joukkue näytti, että se haluaa pelata tässä sarjassa. Joukkueen tsemppaamisen on tultava sisäsyntyisesti, Julkunen sanoi.

HPK kohtaa sunnuntaina Espoonlahden hallissa Bluesin.

– JYP ja Blues ovat ylimuiden sarjassa. Vastus on monin verroin kovempi sunnuntaina. Se on meille hyvä mittari siitä, ettei selkäranka katkea, Julkunen sanoi.

Kerhosta palkittiin Hassinen-Sullanmaa ja Sanni Nikkilä.

Kärppien palkintorohmuina kunnostautuivat maalivahti Airaksinen ja Niina Mäkinen. (HäSa)

Asiasanat

Menot