Uutiset

Kerholla vaikeaa kotikaukalossaan

HPK:n naisten jääkiekkojoukkue sai huonon lähdön sunnuntaiseen SM-sarjan otteluunsa Bluesia vastaan. Espoolaiset karkasivat kahden maalin johtoon jo reilussa viidessä minuutissa ja heti perään Anniina Kaitala törmäsi päin laitaa ja kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Kaitala loukkasi rytäkässä selkänsä, mutta onneksi ottelun jälkeen sairaalasta kuului jo hyviä uutisia.

– Alustavissa tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään pahempia vammoja. Sen verran kova tärsky kuitenkin oli, että heti kolhun jälkeen hän ei muistanut, mitä oli tapahtunut. Tilanteesta ei vihelletty rangaistusta, vaikka Anniina kaatui Bluesin pelaajan mailaan, ihmetteli HPK:n manageri Jorma Hassinen.

Kaitalan loukkaantuminen keskeytti pelin pitkäksi toviksi. Tauko ei tehnyt hyvää ainakaan Kerholle, joka sai pelin juonesta kiinni vasta toisen erän lopussa.

Kunnon maalipaikkoja joukkueella oli kuitenkin vasta päätöserässä, mutta vain Anne Tuomanen (syöttäjät Noora Jaakkola ja Riikka Noronen) sai kiekon Bluesin veskarin Isabella Portnojn taakse.

Bluesin maalit iskivät Nea Katajamäki (1+1), Minnamari Tuominen (1+1), Noora Tulus (1+1) ja Mira Huhta. Kerhon maalivahdin Viivi Vartian piikkiin ei yhtäkään osumaa sovi kuitenkaan sysätä.

Kerhon valmennus päätti kuitenkin herätellä joukkuetta ja vaihtoi veskaria reilun 33 minuutin pelin jälkeen. Ottelun lopun maalissa pelasi Kiira Laine (11 torjuntaa). Vartia ennätti torjua 21 Bluesin vetoa.

Bluesin maalivahti Portnoj kokosi 46 torjuntaa.

HPK:n kapteenia Riikka Norosta ei naurattanut pelin jälkeen. Bluesin kukistaminen ennen kuukauden mittaista joulutaukoa olisi ollut nimittäin mannaa.

– En tiedä, miten ottelu olisi edennyt, jos olisimme saaneet hieman paremman lähdön. Paikkoja oli vaikka kuinka moneen osumaan, mutta tehot taisivat jäädä nyt kevätkaudelle. Ei meillä ole mitään seliteltävää, ei edes Anniinan loukkaantuminen mitenkään sotkenut menoamme. Totta kai kuorma aina vähän kovenee, kun väki vähenee, mutta ihan hyvinhän meillä riitti vauhtia ottelun loppuun saakka, Noronen muisteli.

Norosen mielestä Kerho ylsi jo syyskaudella aika ajoin ihan hyvään peliin, mutta aika usein meno oli tehotonta.

– Komeita voittojakin kyllä irtosi jo, mutta Bluesin ja JYPin päänahat jäivät saamatta. Ensi vuoden puolella meillä on kaukalossa uusi ilme, lupasi Noronen.

HPK:n päävalmentaja Vesa Mäkinen huokaili pelin jälkeen. Mies ei tiennyt, mistä olisi alkanut purkaa vauhdikasta ja välillä kuumaakin pelin.

– Jo viiden ensimmäisen minuutin aikana sattui ja tapahtui vaikka kuinka paljon. Tappiosta huolimatta olen ylpeä porukastani. Jokaisella pelaajalla on tärkeä rooli ja jokainen myös jaksoi yrittää loppuun saakka. Se ei nyt taas vaan pomppinut meille, mutta kyllä se sieltä vielä tulee, Mäkinen uskoi.

HPK jatkaa pelejään tammikuun 16. päivänä kotiottelulla KalPaa vastaan. Tauon aikana joukkueella on aikaa hieman huilatakin.

– Luvassa on kovia treenejä, mutta lomaakin ennätämme pitää. Moni pelaaja viettää joulun ja uudenvuoden kotikonnuillaan.

– Syyskausi meni jo aika hyvin, mutta parempaa on vielä luvassa. Tavoitteena on mennä koko ajan eteenpäin kohti kauden tärkeimpiä pelejä, Mäkinen suunnitteli. HäSa

Asiasanat