Uutiset

Kerhon A-nuoret valmiina puolustamaan mestaruuttaan

Mestareiden päänahka on himoittua saalista. Tämän saa alkavalla kaudella kokea myös Hämeenlinnan Pallokerhon A-nuorten liigajoukkue, jonka kausi pyörähtää käyntiin keskiviikon kotiottelulla jyväskyläläistä JYPiä vastaan.

Olli Salon valmentamalla joukkueella on onneksi takanaan hyvin sujunut kesän harjoituskausi. Kerho sai myös mainion startin syksyyn yltämällä toiseksi reilu viikko sitten Omskissa Venäjällä pelatussa nuorten maailmancupin turnauksessa.

– Saimme kovia pelejä alle ja se teki selvästi hyvää joukkueelle. Pääsimme pelaamaan erilaista jääkiekkoa ja panemaan vastaan todella koville joukkueille. Pelaajilla oli myös aikaa tutustua tosiinsa, Salo muistelee.

Kerho on tänäkin vuonna koktaili kokemusta ja nuorta voimaa. Ringissä on muun muassa 11 uutta B-junioreista noussutta pelaajaa.

– He ovat kaikki kovia kavereita. Ketään ei kannata edes nostaa erikseen esille, sillä jokaisella on jotain annettavaa joukkueelle.

– Viime kauden suomenmestareilta odotetaan vastaavasti johtajuutta ja esimerkkiä nuoremmille. Osa on pelannut porukassa jo parikin kautta, eli heidän pitää pystyä näyttämään suuntaa joukkueessa, Salo sanoo.

Toivonen aloittaa maalissa

Kerho menestyi viime kaudella muun muassa hyvän maalivahtipelinsä siivittämänä. Joukkueen ykkösveskari Juuse Saros pelasi huikean kauden ja siirtyi odotetusti HPK:n edustusjoukkueeseen. Tyhjän päälle Kerho ei kuitenkaan jäänyt maalivahtirintamalla.

– Veskaritilanne on edelleen hyvä. Joonas Toivonen on pelannut vahvat harjoituspelit, ja hän myös aloittaa JYP-ottelussa, Salo kertoo.

HPK pääsee parhaalla kokoonpanollaan keskiviikon otteluun.

– Joukkueen terveystilannekin on ihan ok, eli kaikki näyttää nyt todella hyvältä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pääsisimme helpolla. Sarja on edelleen erittäin tasainen ja jokaisessa ottelussa pitää olla valmiina, Salo muistuttaa.

B-junioreilla hyvät maalivahdit

HPK:n B-nuorten SM-sarjajoukkue avaa kautensa lauantaina kotiottelulla Lahden Pelicansia vastaan. Joukkueen ensimmäinen tavoite on yltää 16 joukkueen alkusarjasta joulun jälkeen jatkuvaan kymmenen joukkueen varsinaiseen SM-sarjaan.

Kerhon uusi päävalmentaja Tuomo Nukari johtaa miehistöä, joka koostuu tällä kaudella pääosin vuosina 1996–97 syntyneistä junnuista.

– Porukassa osa on viime vuoden B2-joukkueen suomenmestareita ja tietenkin myös C-ikäisiä kavereita. Joukkueessa on paljon pelaajia, jotka eivät ole aiemmin olleet johtavissa rooleissa, mutta nyt on tarjolla vastuuta. Ikäluokan parhaat pelaajat ovat nimittäin tänäkin vuonna jo A-junioreiden liigajoukkueessa, Nukari muistuttaa.

Nukari pitää joukkueensa vahvuutena maalivahtipeliä. Maalinteko on vastaavasti tuottanut tuskaa syksyn harjoituspeleissä.

– Maalivahteihimme emme ainakaan kaadu. Meillä on ringissä hyvät veskarit Juuso Kannel, Niko Kastell ja Varkaudesta tullut Roope Tolvanen, Nukari kertoo.

HPK:lla on tälläkin kaudella myös joukkue nuorempien B-junioreiden SM-sarjassa. Viime keväänä vuonna 1996 syntyneiden kokoonpano juhli suomenmestaruutta.

– Mestaruus on puolustettavana, mutta ihan eri joukkueella. Meillä on tänä vuonna aika pieni vuonna 1997 syntyneiden kokoonpano, jonka ensimmäinen tavoite on yltää SM-alkusarjasta tammikuussa alkavaan varsinaiseen SM-sarjaan, suunnittelee B2-nuorten uusi päävalmentaja Ari Hevosmaa.

B2-joukkue pelaa ensimmäisen sarjaottelunsa Rinkelinmäellä lauantaina Ilvestä vastaan.

– Toivottavasti saamme heti kiekollisen pelimme rullaamaan hyvin. Se voisi olla myös valttimme alkavalla kaudella, Hevosmaa uskoo.

C-junioreilla tasainen joukkue

Kerhon C-nuorten valttina alkavalla kaudella on tasaisuus. Päävalmentaja Juha Liedeksen joukkue uhkuu myös tekemisen meininkiä. Joukkue avaa sarjakautensa ensi viikon lauantaina SM-karsintasarjan vierasottelulla Espoon Bluesia vastaan.

– Edessä on huikea haaste. Ensimmäinen etappi on selvittää tie lokakuun puolivälissä alkavaan SM-alkusarjaan. Kymmenen joukkueen karsintasarjassa kohtaamme kovien liigapaikkakuntien joukkueiden lisäksi myös parhaillaan käynnissä olevien esikarsintojen porukoita. Eli tänäkin vuonna pitää olla kunnossa heti syksyllä.

– Ikäluokassa pitää jatkaa edelleen myös pelitavan opettelua, vaikka pelit kovenevat. Uskon joukkueen yltävän kuitenkin SM-sarjaan, sillä jo viime vuonna olimme kympin sakissa ylialueellisessa sarjassa, Liedes pohtii. (HäSa)

Asiasanat