Uutiset

Kerhon katkaisija reistailee

Melkoista vuoristorataa. Näin voisi kuvailla Hämeenlinnan Pallokerhon menoa perjantain SM-liigan kotiottelussa KalPaa vastaan. Joku kuvaili osuvasti Kerhon peliä myös napsahtelevaksi valokatkaisijaksi.

Nihkeästi ensimmäisen erän ja toisen erän alun pelannut Kerho paransi menoaan kohti ottelun loppua, mutta voittoon saakka kiri ei riittänyt. Kolmannessa erässä HPK urakoi oikein tosissaan, mutta kolme kahden minuutin jäähyä sotkivat joukkueen kuvioita.

-Jostain syystä emme olleet taaskaan valmiita otteluun. Avauserässä vähän katsellaan mitä tapahtuu ja vasta toisessa erässä meno paranee. Pitäisi kai tehdä alkulämmittelyt jotenkin erilailla, arveli Kerhon kakkosketjun sentteri Arsi Piispanen.

Piispanen ei ollut tyytyväinen joukkueensa työntekoon.

-Joka jätkän pitäisi tehdä enemmän töitä ja ottaa suurempaa roolia, Piispanen arveli.

Piispanen teki kaksi komeaa maalia KalPan veskarin Ari Ahosen taakse. Molemmat olivat tyylipuhtaita vanhanaikaisia.

-Pääsin yllättämään maalivahdin aika yllättäen. Maalit olivat kuitenkin tällä kertaa aika laiha lohtu, Piispanen harmitteli.

HPK:lla ei ole kauan aikaa nollata KalPa-tappiota. Lauantaina joukkue jatkaa pelejään Tampereella Tapparaa vastaan.

-Nyt pitää vain ottaa mukaan tämän ottelun kolmas erä ja saada peli kulkemaan heti ottelun alusta saakka, Piispanen suunnitteli.

KalPan ykkönen vauhdissa

KalPa jyräsi Rinkelinmäellä vahvan ykkösketjunsa johdolla. Kolmikko Sakari Salminen (2+0)-Matti Kuparinen (0+3)-Tuomas Kiiskinen (0+3) oli vaikea pideltävä Kerhon puolustukselle.

Koko KalPa oli etenkin avauserässä potkun pari edellä Kerhoa. Joukkueen peli ei mennyt sekaisin edes Kerhon kovimman rynnistyksen aikana.

KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola myhäili syystäkin tyytyväisenä ottelun tauottua.

-Olihan aikamoinen jääkiekkoilta. Olen tyytyväinen sykkeeseen, jolla lähdimme otteluun. HPK pääsi kuitenkin otteluun mukaan, mutta pystyimme taas terästämään otettamme. Onnistuimme myös tappamaan ottelun lopun 6-4-tilanteen. Koko joukkue ansaitsee ison kiitoksen esityksestään, Tuokkola jutteli.

HPK pelasi perjantaina samalla kokoonpanolla kuin tiistaina Turussa TPS:ää vastaan. Vain maaliin oli vaihdettu Mikko Tolvasen tilalle Mika Järvinen.

Piispasen lisäksi maalinteossa onnistui puolustaja Marko Tuulola, joka myös saalisti yhden syöttöpisteen.

Syöttötilejään lihottivat lisäksi ensimmäisen SM-liigapisteensä napannut Teemu Rautiainen, Janne Laakkonen, Alex Leavitt, Niko Nieminen ja Jukka Laamanen.

Pahaa painajaista

HPK:n päävalmentajaa Harri Rindelliä ei naurattanut lehdistötilaisuudessa. Hänen mukaansa Kerho tiesi mitä tuleman pitää perjantain ottelussa.

-Emme kuitenkaan pahimmissakaan painajaisissa osanneet odottaa tällaista ottelun alkua. KalPan hyvä alku vaikeutti ilman muuta ensimmäisen erän peliämme.

-Nousimme kuitenkin taistelemaan voitosta ihan oikeasti, eikä se ollut edes mitään lumetta. Lopussakin meillä oli vielä paikkoja tasoittaa peli, Rindell muisteli. (HäSa)