Uutiset

Kerhon naisilla vahva alku kotiturnauksessaan

HPK aloitti räväkästi viikonvaihteessa Rinkelinmäellä pelattavan naisten seurajoukkueiden Euroopan mestaruusturnauksen toisen kierroksen turnauksen. Kerho kukisti tahmean alun jälkeen Saksan mestarijoukkueen ESC Planeggin selvin 6-3 (1-1, 3-1, 2-1) -numeroin.

HPK oli sortua ottelun alussa jälleen jäähyihin, mutta toisesta erästä alkaen kotijoukkue hallitsi vauhdikasta peliä varmoin ottein. Varsinkin kokenut ykkösketju Venla Hovi (2+0)-Riikka Noronen (0+1)-Sanna Lankosaari (2+0) oli liekeissä. Edukseen esiintyi myös Eveliina Similän (0+2) johtama kakkonen, jonka laidoilla huseerasivat Salla Rantanen (1+0) ja Hanna Honkonen (1+0).

-Nyt teimme maaleja juuri niistä paikoista, joista niitä pitääkin tehdä. Nousimme röyhkeästi vastustajan maalille ja iskimme paikoista kiekot sisään. Hyökkäyspeli oli tehokasta, mutta kyllä pakeillekin pitää nostaa hattua, muistutti Kerhon päävalmentaja Tuomo Nukari pelin jälkeen.

Myös joukkueen kakkosvalmentaja Timo Nurmi oli tyytyväinen EM-turneen avaukseen.

-Meillä ei ollut tänään lainkaan alisuorittajia. Kokonaisuutena erittäin hyvä ja vauhdikas ottelu, Nurmi summasi.

Münchenin liepeiltä kotoisen oleva ESC Planegg ei sekään pelannut huonosti. Kolmea maalia enempää joukkue ei kuitenkaan saanut värkättyä hyvän ottelun pelanneen HPK:n maalivahdin Maija Hassisen (31 torjuntaa) taakse.

Saksalaisten maalit tekivät Manuela Anwander, Julia Zorn ja Monika Bittner. Joukkueen maalivahdille Susane Seesslelle kertyi 30 torjuntaa.


Vaihtelua SM-sarjaan

Kaksi maalia ladannut Sanna Lankosaari niiasi HPK:n parhaan pelaajan palkinnon. Hän viihtyi hyvin perjantain kansainvälisissä tunnelmissa.

-Näitä pelejä on ihan kiva pelata SM-sarjan vastapainona. Tilaakin tuntuu olevan enemmän, sillä ainakaan tänään ei kiekotonta pelaajaa otettu turhan paljon, Lankosaari kertoi.

HPK jatkaa EM-alkuturnaustaan kohtaamalla lauantaina Itävallan mestarin Sabres Wienin. Ottelu alkaa Metritiski-areenassa kello 15.


Aisulu Almaty ?ratkaisi voittomaaleilla

Myös Aisulu Almaty aloitti Hämeenlinnan turnauksen voitolla. Kazakstanin mestarijoukkue kukisti voittomaalikisaan huipentuneessa ottelussa itävaltalaisen Sabres Wienin maalein 3-2 (0-1, 1-0, 1-1, 0-0, 1-0).

Aisulu jatkaa turnausta kohtaamalla lauantaina kello 18.30 Kerhon perjantaisen vastustajan ESC Planeggin.

Hämeenlinnan turnauksen kaksi parasta joukkuetta jatkavat seurajoukkueiden EM-lopputurnaukseen. (HäSa)