Uutiset

Kerhon naisille jatkoaikatappio

HPK:n hyvä taistelu ei riittänyt voittoon saakka sunnuntaina Espoossa pelatussa jääkiekon naisten SM-sarjan ottelussa Espoo Unitedia vastaan. Yhden pisteen Kerho kuitenkin onnistui saalistamaan Espoon jatkoaikavoittoon numeroin 5–4 (1–1, 2–0, 1–3) päättyneessä ottelussa.

Kerho aloitti hyvin ja meni johtoon kahdeksan minuutin pelin jälkeen Elviira Ylitalon (syöttäjä Anniina Kaitala) osumalla. Reilun parin minuutin pelin jälkeen Espoo tuli kuitenkin rinnalle ja karkasi toisessa erässä jo kahden maalin johtoon.

Päätöserässä Kerho kiri Espoon johdon kiinni Elviira Ylitalon kahdella maalilla. Kypärätempun iskeneen Ylitalon toisen osuman syötti Kaitala ja kolmannen Kreetta Kulhua ja Elina Heikkinen.

Espoo tarttui kuitenkin vielä kiinni kolmeen pisteeseen Linda Välimäen tekemällä 4–3-osumalla ajassa 56.22.

Päätöserän jännittävissä käänteissä Kerhon Jutta Stoltenberg pääsi tuulettamaan tärkeää osumaa. Hän nimittäin värkkäsi 4–4-tasoituksen vain kuusi sekuntia ennen kolmannen erän loppua. Riikka Norosen ja Ylitalon syöttämä maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana ja ilman maalivahtia.

Espoon voitto-osuman iski puolestaan Kerhon maalivahdin Tiina Ranteen (40 torjuntaa) taakse Anniina Rajahuhta. Kotijoukkueen voitonjuhlat alkoivat, kun jatkoaikaa oli pelattu 2.49.

Unitedin maalivahti Jenna Silvonen torjui tasaisessa pelissä 32 kertaa.

Tappiosta huolimatta HPK:n päävalmentaja Marko Rahikainen sai joukkueestaan paljon irti sarjakakkosen kotikaukalossa. Playoff-otteluiden lähestyessä Kerho on kahdeksan joukkueen sarjassa neljäntenä, mutta kiikarissa on edelleen kolmas sija.

– Ihan loppuun saakka menomme ei tällä kertaa riittänyt, mutta pistekin voi olla potissa tärkeä, kun ensi viikonvaihteen pelit KalPaa ja Kärppiä vastaan on pelattu. Eroa kolmantena olevaan KalPaan on nyt kolme pinnaa, eli runkosarjan loppuun saakka riittää panosta, Rahikainen muistutti.

Rahikainen oli tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen sunnuntain pelissä.

– Jaksoimme puristaa hyvin loppuun saakka varsinaisella peliajalla. Jatkoajalla peli ratkesi sitten yhteen virheeseen, niin kuin siinä yleensä tahtoo käydä, Rahikainen pohti.

Asiasanat