Uutiset

Kerhon naisille täydet pisteet Oulusta

Hämeenlinnan Pallokerhon naisten jääkiekkojoukkue yltää voittoihin hieman nihkeämmälläkin pelillä. Lauantaina joukkue kukisti SM-loppusarjan Oulun ottelussa Kärpät maalein 5-2 (1-0, 3-1, 1-1).

-Tämä ottelu oli kyllä melkoista pakkopullaa. Pystyimme huomattavasti parempaan peliin tammikuun kotiottelussamme oululaisia vastaan.

-Kärpillä ei ollut edes paras joukkueensa, mutta kovalla viiden pelaajan sumputuksella joukkue pystyi pitämään maaliluvut siedettävinä, kertasi ottelua HPK:n valmentaja Jarkko Julkunen.

HPK:n onnistujia olivat hyökkääjät Fanny Jalonen (2+0) ja Sanna Lankosaari ja puolustaja Katja Nurmesniemi.

-Kolmikko ylsi lähemmäksi omaa tasoaan. Maalissa pelannut Maija Hassinen (16 torjuntaa) pääsi tänään aika helpolla, mutta sai torjua sentään muutaman kunnon vedonkin, Julkunen muisteli.

Jalosen ja Nurmesniemen lisäksi maalinteossa onnistuivat Annina Rajahuhta (1+1) ja Riikka Noronen. Syöttöpinnoja ansaitsivat Susanna Niemelä (2), Eveliina Similä, Katja Riipi ja Anna Tuomanen.

HPK jatkaa SM-sarjaa kohtaamalla sunnuntaina KalPan Kuopiossa.

-Yön vietämme Iisalmessa ja sunnuntaina hypätään kaukaloon uudella ilmeellä. Tänään emme olleet ihan täydessä iskussa, vaikka voittopinnoihin pitääkin olla tyytyväinen, valmentaja Julkunen jutteli. (HäSa)