Uutiset

Kerhon naisten hyvä taistelu ei riittänyt voittoon saakka

HPK:n naisten jääkiekkojoukkue ei saanut palkintoa kovasta työnteostaan lauantaina Kuopiossa pelatussa SM-sarjaottelussa. Kotijoukkue KalPa oli tasaisessa ottelussa muutaman luistimenpotkun edellä ja kuittasi voiton maalein 3–2 (1–0, 0–1, 2–1).

HPK tehoketjuna hääri ykkösvitja Ida Karjalainen–Riikka Noronen–Essi Määttä. Karjalainen teki 1–1 tasoitusmaalin toisessa erässä ja syöttöpisteet osumaan saivat puolustaja Jutta Stoltenberg ja Noronen. Kolmannen erän 2–1-johtomaalissa oli puolestaan asialla Määttä ja osuman syöttivät Noronen ja Karjalainen. Kerho meni johtoon ajassa 47.43, mutta SM-sarjan kärkijoukkue KalPa puristi rinnalle ja ohi Salla Rantasen ja Petra Lamminahon maaleilla.

– Parhaamme yritimme ja koko joukkue taisteli hyvin, mutta ei vaan riittänyt voittoon saakka. Meillä oli monta paikkaa naulata ottelu toisessa ja kolmannessa erässä ylivoimalla ja muistakin hyvistä maalipaikoista. KalPan voittomaali oli kaiken lisäksi todellinen tuurimaali, joka upposi maaliimme seitsemän pöksyn kautta, nauroi HPK:n päävalmentaja Marko Rahikainen.

Kerhon maalivahdille Tiina Ranteelle kertyi 27 torjuntaa. KalPan veskari Jenna Juutilainen sai urakoi tontillaan 33 torjuntaa.

HPK pelaa seuraavan ottelunsa heti sunnuntaina Hämeenlinnassa. Yön kotimatkan jälkeen joukkue kohtaa kello 16 alkavassa Metritiski-areenan ottelussa Rauman Lukon.

Asiasanat