Uutiset

Kerhon pisteputki katkesi

Nyt se sitten napsahti poikki.

HPK:n peräti 11 ottelua kestänyt pisteputki jääkiekon SM-liigassa katkesi perjantai-illan huumassa Rinkelinmäellä. Rakas vihollinen Tappara sen sijaan venytti vastaavan putkensa jo yhdeksän ottelun mittaiseksi 3–1-voitollaan.

Tappara ansaitsi voittonsa, vaikka tasaisesti kampailussa edettiinkin alusta loppuun asti. Vierailijat hallitsivat hienoisesti kahta ensimmäistä erää siirtyen Jarno Koskirannan maalilla johtoon. Kerhon ykkösketju muodosti kunniakujan maalin eteen liukuneelle Koskirannalle, joka sai osumaansa nappisyötön maalin takaa Antti Erkinjuntilta.

Kerholla oli useampiakin mahdollisuuksia tasoittaa kamppailu, mutta ylivoima ei ottanut onnistuakseen koko ottelun aikana. Yleensä niin varma Ville Viitaluomakin syyllistyi useaan alokasmaiseen kiekonmenetykseen ratkaisevissa syötöissään.

Tappara sen sijaan oli tehokas toisen erän ylivoimassaan. Ville Nieminen teki kiekottomana pelaajana hurjasti töitä, liukui sitten täydellisellä ajoituksella Kerhon maalille ja ohjasi 2–0-maalin taitavasti Jannik Hansenin siniviivakudista.

Ennen maaliaan Stanley Cup -mestari Nieminen ehti esittää myös toisenlaista osaamistaan jäällä. Taklattuaan ensin hieman kyseenalaisesti toista NHL-pelaajaa Antti Miettistä, Nieminen otti vastaan miehekkäästi yhden poikittaisen mailan, mutta kaatui seuraavasta heiveröisestä tuuppaisusta turhan helposti jään pintaan. Tuomarit vihelsivät tilanteesta tietenkin Miettiselle kahden minuutin jäähyn.

Grönholm kuittasi

Kerhon jykevä puolustaja Ossi-Petteri Grönholm ei kuvia kumarrellut, vaan kävi sopivassa kohdassa tööttäämässä Niemistä voimalla vastapalloon ja sitä kautta kokeneen pelaajan jään pintaan.

– Näin siinä tapahtui. Ville on Ville. Sitä saa mitä tilaa, kuittasi Grönholm tekonsa.

Grönholm oli ehkä hieman väsyneellä jalalla kolmen ottelun vieraspeliturneelta kotihalliinsa palanneen kotijoukkueen raikkaimpia esiintyjiä. Puolustajan luistin liikkui, ja Grönholm olikin useasti tukemassa joukkueensa hyökkäyksiä.

– On helppo lähteä hyökkäämään, kun etäisyydet ovat kunnossa ja kaikki tietävät miten yritämme pelata. Ei meillä ole kiellettyä mennä hyökkäyksiin mukaan. Suoraviivaisesti on pelattava maalia kohti ja siitä sitten vauhdilla takaisin puolustamaan.

Grönholm oli vahvasti mukana myös Antti Miettisen kolmannessa erässä viimeistelemässä 2–1-kavennusmaalissa.

– Puhuimme jo aikaisemmin siitä, miten Tappara iskee hyökkäyspään aloituksessa kovasti kiekolliseen pakkiin kiinni. Siitä pitää laittaa pieni valelaukaus ja siirto viereen. Sitä olemme treenanneet Mr. Larssonin (Johan) kanssa jo pitkän aikaa harjoituksissa. Vedoilla ne maalit tulevat. Nyt sattui kiekko pomppimaan Mietsulle, joka laittoi kiekon tyhjiin. Niin ne maalit vaan tulevat, kertasi Grönholm Kerhon ainoaa onnistumista.

Selin ei selitellyt

Kerhon päävalmentaja Ari-Pekka Selin onnitteli rehdisti virkaveljeään Jukka Rautakorpea voitosta.

– Onnittelut Tapparalle ja Jukalle voitosta. Peli oli erittäin fyysinen, ja tänään oli kovatasoinen Tappara vastassa. Me emme löytäneet aseita vastustajan puolustuksen murtamiseen. Kahdessa erässä meillä ei juurikaan ollut todellisia maalintekopaikkoja ollut. Tappara vei johtoasemallaan peliä.

Selin sai kuitenkin toisella erätauolla selvästi heräteltyä joukkuettaan taistelemaan, vaikka myönsikin oman joukkueensa heikkoudet kamppailussa.

– Kolmas erä oli meiltä tason nostoa. Halusimme kaivaa hyvällä draivilla pisteet myös tänään vaikka väkisin. Meillä oli ylivoimaa riittävästi, mutta sitten tuli yksi nukahdus.

Selin tarkoitti nukahduksella Tapparan kolmatta maalia, joka lopullisesti ratkaisi ottelun tamperelaisille. Siinä Aleksander Barkov heitti sokkosyötön Kerhon maalin editse. 18 kertaa kiekon eteen ehtinyt Mika Järvinen oli maalillaan voimaton, kun Jerry Ahtola latasi kiekon verkon perukoille. Maalin lopullista varmistumista jouduttiin kuitenkin odottamaan tovi, koska hetkeä aiemmin kiekko oli käynyt Juha Metsolan (30 torjuntaa) vartioiman Tappara-maalin yläputkessa. Videotarkistus ei muuttanut tilannetta.

– Teimme yläriman jälkeen vastahyökkäyksestä 3–1-maalin. Joskus olemme hävinneet pelin vastaavalla tavalla. Pitkässä juoksussa tuurit menevät lopulta kuitenkin tasan, summasi tilannetta vieraspisteisiin tyytyväinen Rautakorpi. (HäSa)

Päivän lehti

6.4.2020