Uutiset

Kerhon takalinjoille tuttu keikkamies

Uusvanha kasvo vahvistaa Hämeenlinnan Pallokerhon peräpäätä syyskuun ajan, kun kanadalaispuolustaja Josh MacNevin tekee jälleen pätkäpestin ritaripaidassa.

Kyse on ns. artistiveron soveltamisesta. MacNevinin varsinainen työnantaja Tukholman AIK säästää palkka- ja verokustannuksissa tuntuvasti, kun ulkomaalaispelaajan pesti jää alle kuuden kuukauden mittaiseksi.

MacNevin pelasi samanlaisella sopimuksella Kerhossa viime syksynä. Tuolloin hän teki viidessä ottelussa 1+1 tehopistettä.

-Tämä oli viime syksyltä tuttu kuvio. Kun asia rupesi taas nyt konkretisoitumaan, kävin keskustelut valmennuksen kanssa, ja he toivottivat pelaajan tervetulleeksi, toimitusjohtaja Risto Korpela kommentoi.

HPK:n puolustuskalusto on jo ennestään hyvässä kunnossa, mutta lainapestin rasite seuran kassalle jää hyvin pieneksi.

-Kauden alkaessa on hyvä olla leveyttä materiaalissa. Meillä on erittäin hyvät kokemukset Joshista viime kaudelta, Korpela painottaa.

MacNevinin viime kausi AIK:ssa meni pilalle jalkamurtuman vuoksi, mutta pelatut 20 ottelua Elitserienissä tuottivat puolustajalle hyvän pistesaldon 1+8=9. Kokenut kiekkokiertolainen on Ruotsin lisäksi kolunnut Euroopan maista myös Italian, Itävallan ja Saksan sarjoja.

Muita vahvistuksia HPK ei tällä hetkellä etsi.


Kotiturnaus viikonloppuna

Josh MacNevin esiintyy Ritarihallin kaukalossa jo viikonloppuna – tosin ei Kerhon paidassa.

-AIK on mukana meidän isännöimässämme Kultakeskus-turnauksessa. On luonnollista, että hän edustaa silloin varsinaista seuraansa eli AIK:ta. Sama juttu oli myös viime kaudella, Korpela sanoo.

Kultakeskus-turnaus pelataan tänä vuonna kolmipäiväisenä. Ilves ja AIK kohtaavat torstaina Tampereella. HPK mittelee perjantai-iltana Ilvestä vastaan kello 18.30 ja lauantaina AIK:ta vastaan kello 14.00. (HäSa)