Uutiset

Kerhon tuska ei hellitä

HPK-Kärpät 0-1 vl.

Joskus se vain ei mene millään sisään.

HPK:n pelaajien kasvoilta paistoi tuska ja pettymys, kun joukkue kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa SM-liigassa hyvään kevätiskuun päässeelle Oulun Kärpille. Kerhollakin oli omat paikkansa voittoon, mutta joukkueet tahkosivat lopullisesti maalittomat kolme erää ja jatkoajan, mutta oululaiset olivat parempia voittomaalikilpailussa.

Kuudes paikka ja suora pääsy puolivälieriin alkaa olla Kerholle aika vaikeaa. Jokerit voitti tiistaina SaiPan ja se on KalPan kanssa neljä pistettä HPK:ta karussa, kun kaikilla joukkueilla on jäljellä neljä ottelua.

Kahdeksantena oleva Blues on kolme ja yhdeksäntenä oleva Ilves neljä pistettä Kerhon perässä. Kärpät on tukevasti kymmenentenä, joten tiistain uusinta on erittäin mahdollinen pudotuspelien villi kortti -kierroksella.

Maalivahtien peli

Tällä kertaa kotijoukkueen pelissä oli paljon hyvää, mutta Kärppien maalivahti Ville Hostikka venyi kiekon eteen 30 kertaa ja teki tyhjiksi kerholaisten maalintekoyritykset.

Ottelu oli maalivahtien peli, sillä myös Teemu Lassila pelasi HPK:n maalissa nollapelin. Voittomaalikilpailussa pidemmän korren veti Hostikka, jonka taakse Scott Barney ja Jyrki Louhi eivät kiekkoa saaneet. Pavel Rosa ja Ivan Huml puolestaan ampuivat kiekon nätisti voimattoman Lassilan taakse ja Kärpät juhli toista pistettä.

-Voittaminen tuntui hyvältä, sillä viime aikoina on ollut vähän vaikeaa. Nyt kiekot jäivät taas vaihteeksi hyvin kiinni, Hostikka jutteli ottelun jälkeen.

Vaikea ottelu

Hostikan mukaan ottelu ei ollut Kärppä-maalivahdille helppo.

-Alku oli aika hankala, silä ensimmäisessä erässä ei tullut paljon kiekkoa (kaksi torjuntaa). Toinen erä oli aika katkonainen, enkä päässyt peliin oikein mukaan. Kolmas erä oli paras. Siinä kiekkoja tuli tasaisesti, eikä ollut suurempia katkoja, Hostikka kävi peliä läpi.

Lassila ei jäänyt Kerhon maalissa huonommaksi, mutta se ei miestä lämmittänyt.

-Olisimme mielestäni ansainneet enemmän, mutta maalit jäivät nyt tekemättä. Hostikka pelasi kyllä toisessa päässä hienosti. Omat torjunnat eivät lopulta paljon auttaneet. Pisteen me nyt kuitenkin saimme, Lassila mietti.

Maalinteko vaikeaa

Kerhon maalinteko on tökkinyt viimeisen maaottelutauon jälkeen. Se on tehnyt kuudessa ottelussa vain kahdeksan maalia.

-Vaikea sanoa mistä se johtuu. Yleensä onnistumiset ruokkivat lisää onnistumisia. Nyt meillä on vähän vaikeampi jakso menossa, mutta olimme mielestäni pelissä tänään mukana ja lähellä se oli, maalivahti mietti.

Nieminen ja Mäkelä palasivat

Kerho sai kokoonpanoonsa takaisin jo pidempään sivussa olleet Niko Niemisen ja Tuukka Mäkelän. Kaksikko toi kotijoukkueen peliin fyysisyyttä. Nieminen palasi tutulle paikalleen Ville Viitaluoman ja Juuso Puustisen väliin ja ketjun yhteispeli toimi paremmin kuin aikoihin.

Toisaalta HPK:n kokoonpanosta puuttuivat kuumeen takia Miikka Männikkö ja Jukka Laamanen. Matias Loppi ei tällä kertaa mahtunut neljään ketjuun.

-Tämä oli meiltä selvästi parempi peli pitkään, pitkään aikaan. Puhuimme heti pelin jälkeen, että tästä pitää vielä nostaa pari pykälää, jos aiomme saada voittojakin, sanoi HPK:n valmentaja Harri Rindell.

Kerho jatkaa pelejään torstaina Tampereen Ilveksen vieraana.