Uutiset

Kerhon uusi miehistö esittäytyi kannattajilleen

Varovaisen toiveikkaat. Näin voisi kuvailla HPK:n kannattajien tunnelmia ennen viikonvaihteessa alkavaa jääkiekkoliigaa. HPK:n osalta tämänvuotinen Liiga alkaa lauantain kotiottelulla Oulun Kärppiä vastaan.

Ennen tositoimien alkua Kerhon kannattajat ja uusi joukkue pääsivät vaihtamaan kuulumisia tiistaina kauppakeskus Goodmanissa järjestetyssä liigaseurojen markkinointitilaisuudessa. Alkavaan kauteen virityttiin tiistaina kaikilla liigapaikkakunnilla.

Hämeenlinnalainen Rami Tienhaara oli saapunut ensimmäisten joukossa tapaamaan suosikkejaan. Liigan promotilaisuus julkistettiin sosiaalisen median välityksellä vasta tiistaiaamusta, mutta ainakin Tienhaaran viesti oli tavoittanut hyvin.

– Facebookissa oli kutsu tapahtumaan ja saman tien totta kai päätin olla mukana. Tulin paikalle hyvissä ajoin, sillä täällä myydään tilaisuuden alussa Ritariareenaan pääsylippuja halvalla. Seisomapaikoille pääsee kaksi yhden hinnalla, Tienhaara kertoi.

Jo viitisentoista vuotta Kerhon pelejä seurannut Tienhaara odottelee suosikkijoukkueeltaan hyviä pelejä. Monen Kerhon ystävän tavoin myös Tienhaara on havainnut seuran uhkuvan aivan ”uutta pöhinää”.

– Nyt on kyllä alkamassa todella mielenkiintoinen kausi. Veskariosastolla Emil (Larmi) on todella lupaava kaveri, joka iskee itsensä kannattajien sydämiin. Samoin tekee myös Nathan (Lawson), jonka pelit ovat tosin vielä harjoituskaudella hieman ailahdelleet. Hyökkääjissäkin on nyt ainesta vaikka mihin. Odotan kokeneilta paluumuuttajilta Niko Kapaselta ja Janne Lahdelta sekä myös Eero Somervuorelta paljon. Uudemmat tuttavuudet Palve (Oula) ja Cornet (Philippe) on myös kehityskelpoisia kavereita. Puolustus sen sijaan ei ole ihan sarjan parhaasta päästä, mutta odotahan kun Tulupov (Kiril) saadaan kuntoon, niin johan alkaa tapahtua, Tienhaara uskoo.

Pian seitsemänvuotias Roope Korhonen oli myös saapunut tapaamaan Kerhon pelaajia. Roope on tosin vasta aloittelemassa fanin uraansa, mutta tiistaina ainakin jo nimmareiden kerääminen sujui hyvin.

– Roope on vasta syttymässä lätkään. Poikaa kiinnostaa moni muukin asia, mutta eiköhän tänä talvena ukkipappa tai isä vie pojan peleihin, arveli Roopen äiti Johanna Korhonen.

Ritariareenan lehtereille suuntaavat alkavalla kaudella myös Eero Kivimäki, Axel Fornasari ja Apisit Boonkhuntod. Kaverukset veikkaavat Kerhon yltävän vähintään pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle (sijat 7–10).

– Porukka voi pärjätä paremminkin. Ainakin treeneissä on ollut kuulemma kunnon säpinää. Kausi saattaa kyllä mennä huonostikin, jos puolustaja Nikkilä (Petteri) ei ole liekeissä, nauraa Boonkhuntod.

Liigan yleisötilaisuudet olivat tiistaina esillä laajalti sosiaalisessa mediassa. Päivän aikana Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa pyöri muun muassa kuvakilpailu, jossa napsittiin persoonallisia otoksia bongatuista pelaajasta. Parhaat kuvat palkittiin joukkueiden fanituotteilla. HäSa

Asiasanat